
Redrama herätti huolta katoamisellaan - kertoo nyt syyn
Redrama jätti Vain elämää -ohjelman kesken. Hän avautui tuolloin päihdeongelmastaan. Räppäri ei ole tehnyt somejulkaisuja sitten maaliskuun.
Räppäri Redrama eli Lasse Mellberg, 45, on huolestuttanut faninsa katoamalla sosiaalisesta mediasta tyystin.
Arkistovideo: Haastattelussa Redrama:
Redrama lähti viime vuonna kesken kaiken rakastetusta Vain Elämää -ohjelmasta. Hän avautui päihdeongelmastaan ja kertoi kuvauksista lähdön olleen suuri pettymys.
Räppäri kertoi poisjäämisestään ohjelmassa videotervehdyksen avulla. Hän kertoi olleensa toipumisen tiellä jo kuukausia.
- Tilanne on sellainen, että minun on pakko laittaa kaikki fokus terveyteeni ja toipumiseen. Sairaus, joka minulla on, on tunnesairaus. Siihen liittyy paljon muuta, ja päihteidenkäyttö on vain oire siitä syvemmästä ongelmasta, Redrama kertoi artistikollegoilleen ja katsojille.
Hän jatkoi kuitenkin keikkailua.
Redrama julkaisi sosiaalisessa mediassa edellisen kerran maaliskuussa. Seuraajilla ja faneilla on ollut suuri huoli räppäristä.
Redrama avautuu lähdöstään Vain elämää -ohjelmasta: ”Pettymys itseeni”
Tänään (10.8.) Redrama kuitenkin julkaisi Instagram-sivullaan omakuvan, joka on artistin ensimmäinen julkaisu yli viiteen kuukauteen.
Julkaisun kuvatekstissä hän kertoo englanniksi tämänhetkiset kuulumisensa.
- Miten menee!? Olen ollut poissa viime talvesta asti. Minusta ei tuntunut siltä, että haluan jakaa mitään, halusin keskittyä terveyteeni, räppäri kirjoittaa vapaasti suomennettuna.
Redrama kertoo, että aikoo pian alkaa vastailla saamiinsa yksityisviesteihin, ja toivoo kaikilla olleen hieno kesä.
- Kesä ei ole vielä ohi! Paljon rakkautta! hän toivottaa.
Redraman yllättävä paluu päihdekuntoutuksensa jälkeen - tältä räppäri näyttää nyt
Alkuvuodesta Redrama julkaisi uuden biisin ja ilmoitti pysyneensä raittiina jo jonkin aikaa.