Räppäri Ibe värjäsi tukkansa – hurja muodonmuutos!
Blondeilla on hauskempaa.
Nopeasti suomalaisten suosioon noussut räppäriIbe (Ilmari Kärki), 24, näyttelee Instagramissaan vaaleaksi värjäämäänsä tukkaa.
Miehen muodonmuutoksella on toinenkin merkitys pelkän ulkonäön lisäksi; mies julkaisi vastikään kappaleen nimeltä Blondina.
Sekasorron juna-asemalla aiheuttanut Ibe joutui varkaan uhriksi: "Lähetän voimakkaita kirouksia"
Julkaisemassa kuvassaan räppäri poseeraa kameran edessä kampaajan penkillä. Päässään miehellä on vaalentavaa hiusainetta, ja värjäyksen lopputulos näkyy julkaisun kolmannessa kuvassa.
Uudestaan syntynyt vaaleaverikkö rokkasi aikaisemmin brunettea olemustaan. Mies kuitenkin tahtoi selkeästi päivittää kuontalonsa uuteen musiikkiinsa sopivaksi.
Räppäri Iben järkyttävä onnettomuus: " Kylkiluu oli melkein irti''
Ibe on parhaillaan pitkällä keikkatauolla; mies suostui tekemään keikan Turussa viime viikonloppuna järjestetyssä Ruisrockissa 50 000 eurosta, johon festari suostuikin. Ibe on kuitenkin kertonut Ruisrockin keikan olevan kesän ainoa.
Ibe on ollut blondi aikaisemminkin. Hiusten vaalennus vaikuttaa olevan jo rutiininomainen muutos miehen ulkonäössä, jota täytyy päivitellä tietyin väliajoin.