Räppäri Brädi valmis isäksi: Lapsi on tervetullut!

Räppäri Brädi valmis isäksi: Lapsi on tervetullut!
Räppäri Brädi valmis isäksi: Lapsi on tervetullut!
Mainos
Mainos päättyy

Lahtelaisräppäri Brädi esiintyi eilen helsinkiläisen Memphis-ravintolan 6-vuotissyntymäpäivillä. Ruskettunut mies oli viettänyt kaksi viikkoa vaimonsa kanssa Thaimaan auringon alla.

– Perheen ja musiikkiuran yhdistäminen on sitoutumiskysymys. Olen erittäin hyvä sitoutumaan. Vaimoni luottaa omaan paikkaansa, joten emme ole kumpikaan toisistamme mustasukkaisia. Olen sitä paitsi enemmän kotona kuin perusduunari, Brädi kertoi Seiskalle.

Eikö nyt olisi oikea sauma hankkia jälkikasvua?

Mainos
Mainos päättyy

– Lapsi on ihan tervetullut. Se otetaan ilolla vastaan, jos vaimo tulee raskaaksi.

Kolme pitkäsoittoa julkaissut Brädi työstää parhaillaan syksyllä julkaistavaa levyä, josta kuullaan esimakua vielä kevään aikana.

– Työstämme musiikkia Lahdessa ykköstuottajani MGI:n kanssa. Minulla on nälkäinen ja näytönhaluinen fiilis uuden materiaalin suhteen.

Elastinen ja Cheek ovat valloittaneet ihmisten sydämet Vain elämää -ohjelman kautta, ja Redrama tuomaroi The Voice of Finlandia.

Mainos
Mainos päättyy

Onko seuraavaksi sinun vuoro valloittaa ihmisten sydämet television musiikkiohjelman kautta?

– En usko, että televisio-ohjelmiin tarvitaan kiintiöräppäriä. Hyvät keulakuvat ovat edustaneet rap-genreä musiikkiohjelmissa, mutta ei ole tehtäväni päättää, ketä ohjelmiin seuraavaksi valitaan. Omalla kohdalla täytynee tehdä pari hittiä lisää, jotta kutsuja heruu ohjelmiin.

Julkisuuden kaksiteräisenä miekkana näkevä Brädi muistaa uransa alkuvaiheessa taistelleensa muiden räppäreiden kanssa katu-uskottavuuden puolesta.

– Nyt olemme tehneet hyvän pohjatyön koko genren puolesta, joten enää ei tarvitse olla yhtä tosissaan, vaan voimme lähteä mukaan esimerkiksi eri televisio-ohjelmiin. Minua on kysytty mukaan erilaisiin formaatteihin. Rähinä-levy-yhtiöni tietää, mistä olen kiinnostunut. En lähde mielellään mukaan kokkiohjelmiin, koska en osaa kokata. Myöskään julkkis-BB ei ole minua varten. Lähellä sydäntäni on urheilu, koripalloa harrastava Brädi kertoi. 

Mainos
Mainos päättyy

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Räppäri Brädi valmis isäksi: Lapsi on tervetullut!