Räppäri Brädi etsii lisätöitä – kotona muuttunut tilanne

Räppäri Brädi kertoo rehellisesti, ettei keikkatulot meinaa riittää perheen talouden kannatteluun.
Eläkkeelle jääneen Cheekin tuplaajanakin ollut lahtelainen Brädi eli Kari Härkönen, 44, etsii lisätöitä.
Räppäri Brädi julkaisi avoimen viestin, jossa hän kertoo etsivänsä lisätienestejä. Syyksi hän kertoo niiin koronan tuomat vaikutukset kuin perheen sisäiset muuttuneet tekijät.
– Hei kaikki! Etsin lisähommia keikkailun ja nykyisten radio- ja podcast -töideni lisäksi. Koronan jäljet näkyvät nyt keikkamarkkinoilla konkreettisesti, kun keikkapaikkoja putoilee kartalta, ostajien nyörit ovat tiukalla ja minun kaltaiseni artistit tappelevat keikoista kynsin hampain. Olen yksi heistä, joilla keikkoja vielä on, mutta merkittävästi vähemmän kuin ennen ja se määrä ei oikein enää meinaa riittää perheen talouden kannatteluun, Kari kirjoittaa Facebookissa.
Riiminiekka kertoo olevansa parhaillaan käytännössä koti-isänä hänen 1- ja 3-vuotiaille pojilleen, kun puoliso tekee pitkiä päiviä tuoreen kauneudenhoitoalan yrityksensä saamiseksi siivilleen.
– Pojilla ei siis vielä ole kokopäiväistä päivähoitopaikkaa, mutta haussa on. Näin ollen, kokopäivätöihin siirtyminen ei ole juuri nyt mahdollista, vaan lisätyön pitäisi olla keikka- ja keissiluonteista, tai tapahtua etänä, somessa tms., räppäri miettii konkreettisia järjestelyjä.
Jare Tiihonen poikien reissulla Berliinissä - Brädi Seiskalle: "Kaivattua yhteistä aikaa"
Avoin moneen
Parhaimmillaan mies kertoo olevansa luonnollisesti lavalla, ja hoitavansa mielellään kaikenlaiset keikat kotibileistä lähtien. Mutta myös muut työtehtävät luonnistuvat.
– Minulta saat myös lyriikkapajat/räppityöpajat, juonnot ja puhujakeikat. Sosiaalisen median vaikuttajayhteistyöt ovat myös minulle mielekkäitä ja ovat aina toimineet tosi hyvin, olkaa ihmeessä someyhteistöistä yhteydessä matalalla kynnyksellä.
Moni on käynyt kommentoimassa somessa suosittelevansa ehdottomasti Karia erilaisiin työtehtäviin ja miehen olevan erinomaisen mukava kaveri.
– Ylipäänsä, olen avoin ja joustava tyyppi ja toivon, että otat yhteyttä, jos tuntuu yhtään, että Brädi ja Brädin brändi voisivat olla sinulle tai yrityksellesi millään tapaa hyödyksi! hän kuittaa viestissään.
Brädi ja Natalie-rakas saivat toisen lapsen: "Meidät on siunattu suurimmalla rakkaudella"
Seiskan tekemän selvityksen mukaan Kari tienasi vuoden 2022 verotietojen mukaan ansiotuloja 63 464 euroa. Pääomatuloja miehellä ei ollut.
Vuonna 2021 Karin ansiotulot olivat 69 340 euroa, kun puolestaan vuoden 2020 verotietojen mukaan mies sai ansiotuloa 45 712 euroa.