fbq
Kalle Rovanperä

Rallitähti Kalle Rovanperän yllätyskäänne: Hyvästeli Tallinnan-ökykotinsa

Alkuvuoden 2020 isoja ralliuutisia oli se, miten nuori ja lupaava Kalle Rovanperä päätti muuttaa Viroon. Kalle oli tuolloin vasta 19-vuotias. Muuttoaan Kalle perusteli sillä, että hänen työnantajansa Toyotan rallitallin logistiikkakeskus sijaitsee Tallinnan kupeessa Peetrissä, ja hän haluaa olla lähempänä talliaan.

Jyväskylästä kotoisin oleva Kalle, 21, ei ole kuitenkaan missään yhteydessä kertonut mitään tarkemmin asumisestaan Tallinnassa.

Hän on vaiennut kuin muuri myös tyttöystävästään, vaikka sellainen hänellä tiettävästi on.

Jopas! Näin tienaa 21-vuotias rallisankari Kalle Rovanperä - mukana myös sijoitusbisneksissä

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Kallen ökyasunto sijaitsee uudehkossa, vuonna 2017 valmistuneessa tornitalossa Lasnamäen kaupunginosan laidalla. Asunto on talon ylimmässä kerroksessa, ja sitä voi pitää todella ylellisenä myös suomalaisen mittapuun mukaan.

Asunnossa on 126 neliötä ja neljä huonetta, joista kolme on makuuhuoneita.

Kyseessä on vuokra-asunto eli Kalle siis ei omista sitä. Tällä hetkellä asunnon markkina-arvo pyörii puolessa miljoonassa eurossa.

Kalle seuraa rallimaailmasta kuulun isänsä Harri Rovanperän jalanjälkiä ja on jo kovaa vauhtia menossa ohikin. Kuva on kuuden vuoden takaa.
Kalle seuraa rallimaailmasta kuulun isänsä Harri Rovanperän jalanjälkiä ja on jo kovaa vauhtia menossa ohikin. Kuva on kuuden vuoden takaa.

Käsittämätön tieto julki! Rallilupaus Kalle Rovanperä, 18, käskytti ralliautoa jo 7-vuotiaana: ”En ole koskaan saanut minkäänlaista ajo-opetusta”

Kalle on nyt kuitenkin luopumassa hulppeasta näköala-asunnostaan, jossa on viihtynyt kaksi viime vuotta. Hänen vuokrasopimuksensa päättyy heinäkuun loppuun, eli sitä on jäljellä enää reilu viikko.

Asunto vaikuttaa tyhjältä jo nyt. Kukaan ei vastaa ovipuhelimeen, ja talon yläkerroksen ikkunoissa ei ole verhoja.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Asunnon omistaja on pannut sen jo uudestaan vuokralle ja sen hintapyyntö on nyt 1 820 euroa kuukaudessa, plus vastike. Talvikuukausina kokonaisvuokra nousee reilusti yli kahden tonnin. Virossa vastike sisältää myös lämmityksen ja sähkön.

Viime viikonloppuna Kalle huristeli Virossa jo viidenteen MM-osakilpailuvoittoonsa.
Viime viikonloppuna Kalle huristeli Virossa jo viidenteen MM-osakilpailuvoittoonsa.

Syitä Kallen päätökseen katkaista vuokrasopimus voi vain arvailla, mutta todennäköisesti se liittyy hänen työhönsä. Toyotan rallitalli luopui viime vuonna logistiikkakeskuksestaan Virossa, joten Kallella ei ole enää syytä asua siellä.

Rallilupaus Kalle Rovanperän seurue aiheutti hajumigreenin ravintolassa – kuva!

Kalle Rovanperä kaasutteli viikonloppuna ylivoimaiseen voittoon Viron MM-rallissa. Voitto oli jo kauden viides. Kalle johtaa MM-rallia peräti 83 pisteellä, kun on kautta ajettu seitsemän rallia 13:sta. Seuraavaksi pöllytetään keskisuomalaisia sorateitä Suomen MM-rallissa 4.–7. 8.

Seiskasta

TILAA SEISKA TÄSTÄ!

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy