Raittiuskampanjaan lupautunut Matti Nykänen: Ensin kumotaan kaljaa ja nakuillaan!
Kautta aikojen menestynein mäkihyppääjä Matti Nykänen on totuttu näkemään julkisuudessa jos minkälaisissa yhteyksissä.
Railakkaasta elämänmenosta tunnettu "koko kansan Matti" sai aikoinaan muun muassa jopa oman siiderimerkin. Tämän vuoksi ex-mäkikurkoa ei nyt ihan ensimmäiseksi miellä raittiuskampanjan tähdeksi! No, nyt sekin päivä on kuitenkin koittanut, sillä Matti lupautui mukaan tammikuun ensimmäisenä päivänä Ylellä alkavaan "sata päivää ilman viinaa" -televisio-ohjelmaan.
- Helppo nakki meikäläiselle. Täytyyhän sitä epäillijöille näyttää, että selkarankaa löytyy, Matti kiteyttää SeiskaLivelle.
Televisiossa starttaavaan raittiuskampanjaan on vielä vajaa kuukausi aikaa. Matti Nykänen päättikin viettää näin aluksi ensin railakkaan kosteat pikkujoulut kotonaan Joutsenossa.
- Ensin pihasauna kuumaksi, sitten olutvarastolle ja seuraavaksi vaatteet pois ja perse paljaana hankeen, Matti hehkutti.
TV1 -kanavalla 1.1.2015 alkavaan raittiuskampanjaan on Matin lisäksi lupautunut kolme niin ikään julkisuudesta tutuksi tullutta henkilöä: tv-kasvot Arto Nyberg ja Maria Jungner sekä nouseva poppari Samae Koskinen. Raittiuskampanjaan toivotaan runsasta osanottoa rahvaankin puolelta.
- Ideana on, että kampanjaan kutsutaan mukaan kaikki suomalaiset, jotka voivat haastaa toisiaan ja asettaa tipattomuustavoitteen päivästä sataan päivään, ohjelman tuottaja Liisa Akimof kertoo.
Kampanjan julkkiskisailijat edustavat Suomen Punaisen Ristin koti- ja ulkomaankohteita, joille sadan päivän tipattomuudella kerätään rahaa.
Lue tänään torstaina 4. joulukuuta ilmestyneestä Seiskasta koko stoori Matin kosteista pikkujouluista ja katso hurjat nakukuvat!