Raiskaustuomiota odottava Hannu Pikkarainen katosi

Raiskaustuomiota odottava Hannu Pikkarainen katosi
hannu pikkarainen hovissa

Ex-kiekkoilijasta ei ole kuulunut sosiaalisessa mediassa pihaustakaan.

Mainos
Mainos päättyy

Ex-jääkiekkoilija Hannu Pikkarainen, 40, on muuttanut merkittävästi käytöstään sosiaalisessa mediassa.

Hannu tuomittiin viime vuoden huhtikuussa raiskauksesta kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, mutta Hannun valitettua tuomiostaan, asiaa käsiteltiin uudelleen hovioikeudessa.

Mitä tapahtui Hannu Pikkaraisen raiskaustuomiolle?

Käsittelypäivästä tulee kuluneeksi ensi viikolla kaksi kuukautta. Keskustelupalstoilla ollaankin ihmetelty, miksei hovioikeuden ratkaisusta ole kuulunut vieläkään mitään.

Mainos
Mainos päättyy

Myös Hannu on reagoinut merkittävällä tavalla piinaavaan odotukseen. 

Ennen aktiivisesti sosiaalista mediaa päivittänyt Hannu on viettänyt Instagramissa hiljaiseloa. Hänen viimeinen somepäivityksensä on julkaistu syyskuun 6. päivänä eikä hänen Instagramin-tilinsä tarinat-osioonkaan ole ilmestynyt materiaalia viikkoihin.

Hannu Pikkarainen kertoi unettomasta yöstään ennen raiskausoikeudenkäyntiä – teki samalla yllättävän nuuskapaljastuksen!

Vielä muutama kuukausi sitten Hannu päivitteli kuulumisia someseuraajilleen ahkerasti. Instagramiin ilmestyi päivittäin kuvia ja videoita urheiluvalmennuksista aina aamiastarjoiluihin.

Hannu esitteli usein reteästi myös kireään kuntoon treenattua vartaloaan, mutta nyt myös omakuvat ovat jääneet kokonaan pois miehen arkirutiineista.

Jo elokuussa Hannu harjoitteli sometauon pitämistä, kun hän matkusti Lappiin kuntoilemaan. Palattuaan kotikaupunkiinsa Helsinkiin Hannu myönsi kärsineensä "kotiinpaluu masennuksesta".

Mainos
Mainos päättyy

Ekaa kertaa tuntui aavistuksen siltä, ettei rakas Helsinki enää miellytä kuten ennen. Ajatus asumisesta joskus Lapissa on taas vahvistanut otettaan, Hannu kirjoitti tuolloin.

Näin rennosti Hannu Pikkarainen saapui hovioikeuteen vastaamaan raiskaussyytteeseen - kuvat!

Tavallisesti Hannu on ottanut someseuraajiltaan vastaan terveyhdyksiä ja tsemppauksia kuviensa kommenttikentissä, mutta nyt herra on ottanut kommentointimahdollisuuden pois kaikista Instagram-kuvistaan.

Nähtäväksi jää, tarjoaako mies mahdollisuuden onnentoivotuksille, kun hovioikeus julkistaa viimein päätöksensä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan