Radiojuontaja Pertti Salovaara vei jälkikasvunsa makeistukkuun: Olen extempore-isä

Pertti Salovaara
Mainos
Mainos päättyy

Radiojuontaja ja ex-kansanedustaja Pertti Salovaara, 50, on mukana Olet mitä syöt -ohjelmassa tavoitellakseen kokonaisvaltaista elämäntapamuutosta. Pertillä on aiemmassa elämässään ollut hankaluuksia alkoholin käytön kanssa.

Mediassa uutisoitiin kolmisen vuotta sitten entisen poliitikon lopettaneen juomisen. Pertin mukaan korkki on pysynyt kiinni.

– Se on vaikuttanut elämääni positiivisesti. Suhtaudun maailmaan ja ihmisiin paljon positiivisemmin kuin juodessa. Silloin kaikki näyttäytyi harmaampana.

Pertti Salovaara kertoi Olet mitä syöt -ohjelman lehdistötilaisuudessa kaipaavansa kokonaisvaltaista elämäntapamuutosta. – Sellainen pieni homma, hän vitsaili.
Pertti Salovaara kertoi Olet mitä syöt -ohjelman lehdistötilaisuudessa kaipaavansa kokonaisvaltaista elämäntapamuutosta. – Sellainen pieni homma, hän vitsaili.

Raitistunut Pertti Salovaara avautuu isyydestä: ”Juodessa ei pysynyt lasten perässä”

Mainos
Mainos päättyy

Pertti kertoo saaneensa lähipiiriltään positiivista palautetta raittiudestaan. Asiasta on varmasti iloisia myös miehen lapset. Raitistuminen liittyy myös lapsiin niin, että hän kokee pystyvänsä olemaan nyt paljon paremmin läsnä 6-vuotiaan kuopuksensa kanssa kuin aikoinaan vanhempien lastensa kanssa.

Yksi suuri syy suositun radioäänen halussa elämänmuutokseen löytyykin juuri hänen lapsistaan, joilla on keskenään suuri ikäero.

Pertin lapsista kaksi on kuopusta selvästi vanhempia. – Vaimo vaihtui välissä, hän kertoo hauskasti.
Pertin lapsista kaksi on kuopusta selvästi vanhempia. – Vaimo vaihtui välissä, hän kertoo hauskasti.

– Vaimo vaihtui välissä, Pertti tarkentaa humoristisesti.

Pertti Salovaaralla yllättävä addiktio: "Ne ovat todella koukuttavia!

Jo 16- ja 20-vuotiaiden lasten äiti on näyttelijä Elina Rintala, jonka kanssa Pertti oli naimisissa vuosina 1994-2010. Vuonna 2014 hän vei vihille itseään parikymmentä vuotta nuoremman Annan, jonka kanssa Pertti sai kuopuksensa.

Pariskunta erosi vuonna 2018. Avioeroista huolimatta Pertillä tuntuu olevan lämpimät välit lapsiinsa.

Mainos
Mainos päättyy

– Teimme kesällä sellaisia extempore-juttuja. Päätimme esimerkiksi kerran mennä noin vaan Urjalan makeistukkuun.

Seiskan paparazzi bongasi alkuvuodesta Pertin ja tämän kenialaisrakkaan suomalaisesta laskettelukeskuksesta.
Seiskan paparazzi bongasi alkuvuodesta Pertin ja tämän kenialaisrakkaan suomalaisesta laskettelukeskuksesta.

Pertin mukaan heillä ei tarvitse lasten kanssa olla mitään erityisempää tekemistä.

– Tärkeintä on, että olemme yhdessä lasten kanssa, kun teemme jotain. Se itse tekeminen on toissijainen asia.

Näin rattoisasti Pertti Salovaaran ja nigerialaiskullan talvipäivä sujui hiihtokeskuksessa – veikeät paparazzikuvat!

Radio Novalta voi kuulla arkiöisin peräti kahta Salovaaraa. – Juonnamme veljeni Laurin kanssa Yöradio-ohjelmaa. Hauskaa on ollut.
Radio Novalta voi kuulla arkiöisin peräti kahta Salovaaraa. – Juonnamme veljeni Laurin kanssa Yöradio-ohjelmaa. Hauskaa on ollut.

Pertti nousi julkisuuteen toimiessaan radiojuontajana Radiomafialla (nykyinen YleX) 1990-luvun alkupuolella. Tie vei Radio Novaan vuosikymmenen lopulla ja aina kansanedustajaksi asti vuonna 2003.

Mainos
Mainos päättyy

Nyt hän toimii jälleen radion parissa, Pertti nimittäin juontaa pikkuveljensä Lauri Salovaaran kanssa Yöradiota Radio Novalla. Yötyö tuokin varmasti omat haasteensa Olet mitä syöt -projektiin, mutta ohjelmaa luotsaava Pippa Laukka on ennenkin pystynyt ohjaamaan julkimoita kohti terveellisempää tulevaisuutta.

– Toivon tulevaisuudelta, että elän vanhaksi. Se liittyy siihen, että siten pystyn olemaan mahdollisimman paljon lasteni kanssa, jälkikasvuaan rakastava isä päättää tunteikkaasti.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Radiojuontaja Pertti Salovaara vei jälkikasvunsa makeistukkuun: Olen extempore-isä