Radiojuontaja Juha Perälä ja Noora-rakas haaveilevat muutosta ulkomaille: ”Olemme valmiita heti, kun se on töiden puolesta mahdollista!”

Radiojuontaja Juha Perälä, 37, on aloittanut häävalmistelut laulajan uraa luovan kihlattunsa Noora Alhon kanssa. Pariskunnalla on häistään vahva visio, jonka haluaa kuitenkin pitää omana tietonaan.
– Kaikki on selvillä. Hääpaikkaa olemme joutuneet puntaroimaan, koska moni Nooran sukulaisista asuu ulkomailla, Juha kertoo.
Juha heittäytyi vuosi sitten tyhjän päälle, kun jätti radio Suomipopin Aamulypsyn. Hän oli miettinyt päätöstä pitkään.
– Tajusin ajaneeni akkuni tyhjiksi liialla työllä. Juttuni toistivat itseään, ja puhti oli poissa. Lähdin turvallisin mielin, koska tiedän voivani palata. Vielä paluu ei ole kuitenkaan mielessä.
Juha haaveilee muutosta ulkomaille rakkaansa kanssa.
– Olemme valmiita muuttamaan heti, kun se on töiden puolesta mahdollista. Nooralla on sukulaisia Lontoossa, mutta Yhdysvallatkaan ei ole pois suljettu vaihtoehto.