Putous-voittaja Dennis Nylund teki diilin vaimonsa kanssa – ”Olen nauttinut äärimmäisen paljon”

Susikoira Roi -elokuvassa nähtävä Dennis Nylund, 37, valloitti yleisön sydämet Putouksen 13. kaudella. Leffassa eläinrakas Dennis ei harmikseen päässyt näyttelemään Tipi-koiran kanssa mutta nautti suunnattomasti nuorista kollegoistaan.
– Parasta kuvauksissa olivat nuoret ja heidän energiansa. Toki koirakin, mutta minun kohtauksissani se juoksi vain ohi, Dennis harmittelee.
Tunnistaisitko Dennis Nylundin? Tekee kylähullun taiteilijan roolin uutuuselokuvassa
Viime ajat Dennis on näyttelemisen sijaan keskittynyt koti-isän rooliin työllistäjinään yksi- ja neljävuotiaat lapset.
– Teimme vaimoni kanssa vuoronvaihdon: hän palasi töihin ja minä kotiin. Olen nauttinut äärimmäisen paljon. Vuodenvaihteessa vaihdamme taas vuoroja, Dennis kertoo.

Dennis Nylund esiintyy yhä Putouksen Folke Rundqvistinä ”Se on terapeuttista minulle”
Vanhemmuuden suurin haaste Dennikselle on ollut, miten saada paletti toimimaan. Pikkulapsiarjessa pitää ratkaista monenlaisia tehtäviä, kuten logistiikka ja lapsen tarpeet.
Dennis haluaa olla läsnä ja nähdä pienten ihmisten kasvun ja kehityksen.
– Äidille ja lapselle syntyy yhteys jo raskauden ja syntymän kautta, siinä vaiheessa isä on vain rekvisiittaa. Yhteys löytyy, kun oppii tuntemaan lapsen ja voi hengailla yhdessä.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.