fbq
Timo Lavikainen

Putous-tähti Timo Lavikainen pääsi irti tupakasta 30 vuoden polttamisen jälkeen – näin hän sen teki!

Putouksen Isä Nitronakin tunnettu Timo Lavikainen, 43, treenasi itsensä kuntoon Napapiirin sankarit 3 -elokuvan roolihahmoaan varten.

Näyttelijä on aina pitänyt urheilemisesta, mutta tällä kertaa hänet laitettiin tiukan paikan eteen, sillä salilla piti käydä vähintään viisi kertaa viikossa, lisäksi ruokavalio muutettiin täysin. 

– Sain puolessa vuodessa pudotettua noin seitsemän kiloa. Aluksi kasvatimme massaa, minkä jälkeen alkoi painonpudotus. Välillä kyllä treenattiin verenmaku suussa, Timo kertoo.

Painoa on tullut kuitenkin pikkuhiljaa takaisin, kun Timo lopetti paheensa tupakanpolton. Näyttelijä alkoi sauhutella jo 14-vuotiaana, joten lopettaminen ei ole ollut helppoa.

– Lopetin polttamisen asteittain, ensin vähentämällä. Lopulta poltin enää iltaisin yhden tupakan, ja sekin rupesi maistumaan niin pahalle, että koin paremmaksi lopettaa koko sauhuttelun. 

Timo on saanut apua vierotusoireisiin nikotiinipurkasta. Sitä kuluu vielä paljon.

– Tupakoinnissa kaipaan eniten sitä tapaa. Mikä onkaan mukavampaa kuin istahtaa mökillä saunan jälkeen kuistille ja polttaa yksi tupakka. Toivotaan, että lopettaminen olisi nyt ikuista, Timo naurahtaa.

Näyttelijä on naimisissa Maikki-vaimonsa kanssa, ja hänellä on kaksi tytärtä, joista vanhempi on jo 20-vuotias. 

– Vanhempi tyttäreni asuu jo omillaan. Ei hän enää isän mukaan kesälomareissuille lähde. Tai eihän sitä ehkä tiedä, Timo naurahtaa.

Kesä on mennyt työn merkeissä. Lomailemaan Timo on ehtinyt mökilleen sekä Pohjois-Suomeen.

– Otimme nuorimmaisen lomalle matkalta kyytiin, hän on mennyt kuin tuulispää kesän ajan. Syksyksi minulla on luvassa hyvin töitä, mutta niitä en voi vielä paljastaa.