Presidenttikisan ennakkosuosikki Olli Rehnin Marja-vaimo tyrmää miehensä julkisuuskuvan: Voin antaa siitä todistajalausunnon

Olli ja Merja Rehn
Mainos
Mainos päättyy

Seiska tapasi presidenttisuosikki Olli Rehnin, 60, ja tämän vaimon Merja Rehnin, 61, jalkapallokentän laidalla Porissa.

Olli ja Merja Rehn ovat olleet naimisissa vuodesta 1995. Pariskunnalla on yksi yhteinen lapsi. Merjalla on lisäksi kaksi poikaa aiemmasta liitostaan. Pariskunta on kertonut aiemmin julkisuudessa heidän yhteisen taipaleensa alusta. Heidän tavatessaan vuonna 1993 Merja nimittäin oli naimisissa, ja Ollikin kihloissa.

Presidenttisuosikki Olli Rehn ja Merja-vaimo yhteishaastattelussa: Tämä on liitossamme parasta

Suomen Pankin johtajana työskentelevällä Ollilla on takana pitkä ura, jonka aikana hän on toiminut muun muassa EU-komissaarina, Euroopan parlamentin jäsenenä sekä ministerinä. Keskustaa uransa ajan edustanut Olli valittiin kansanedustajaksi jo alle kolmekymppisenä vuonna 1991.

Mainos
Mainos päättyy

Tällä hetkellä hän on vahvoilla kyselyissä mahdollisten presidenttiehdokkaiden kansansuosiosta. Seuraavat presidentinvaalit järjestetään vuonna 2024.

Ollia on kuitenkin arvosteltu siitä, että hän olisi liian väritön presidentiksi.

– En osaa sanoa tuohon itse mitään, hän sanoo hyväntuulisesti.

FC Jazzin perinteiseen jalkapalloturnaukseen osallistunut Olli Rehn ja hänen Merja-vaimonsa ovat olleet naimisissa vuodesta 1995 lähtien. Heillä on aikuinen tytär.
FC Jazzin perinteiseen jalkapalloturnaukseen osallistunut Olli Rehn ja hänen Merja-vaimonsa ovat olleet naimisissa vuodesta 1995 lähtien. Heillä on aikuinen tytär.

Paparazzi iski: ex-ministeri Olli Rehn viiletti kadulla romanttisesti - kuva!

Tässä kohtaa vaimo puuttuu keskusteluun.

– Tylsäksi en ole nähnyt häntä haukuttavan. Harmaa on se termi, jota on käytetty. Minun mielestäni tämä mies ei todellakaan ole harmaa, voin antaa siitä pitkäaikaisen todistajanlausunnon, Merja puolustaa miestään pilke silmäkulmassaan.

Mainos
Mainos päättyy

Olli tuntuu suhtautuvan tyynesti tällaisiin tulkintoihin hänen luonteestaan.

– Harmaassakin on eri sävyjä, hän vitsailee.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan