Portion Boys jakaa keikkabussissa salaisuutensa – ”Tiinalla on kaikista kovin asenne”

Portion Boys jakaa keikkabussissa salaisuutensa – ”Tiinalla on kaikista kovin asenne”

Tiina on muodostunut Suomen värikkäimmäksi ja puhutuimmaksi hahmoksi tämän vuoden pop-kuvioissa.

Mainos
Mainos päättyy

Portion Boys on tämän hetken puhutuin kokoonpano Suomessa, eikä suotta. Vuoden 2021 ehdoton kesähitti, uusintaversio Matin ja Tepon Vauhti kiihtyy -kappaleesta kiinnitti alkujaan kolmen miehen nettihupailuna alkaneen bändin maan kovimpien bilekokoonpanojen joukkoon.

Nyt yhtyeen uusin jäsen, A.P Vuori (Aapo Vuori) on tuttu viimeistään UMK:n korkeista nuoteistaan, El Meissel (Mikael Forsby) nähtiin juuri Tähdet, tähdet -kilpailussa ja JaloTiina (Tiina Forsby) on muodostunut Suomen värikkäimmäksi ja puhutuimmaksi hahmoksi tämän vuoden pop-kuvioissa. Tiina on myös ehdottomasti yksi bändin jätkistä.

– Tiinalla on varmaan meistä kaikista kovin asenne. Meillä kaveria ei jätetä, ja jokainen on samanarvoinen, bändi summaa Mummotunnelin takahuoneessa.

Portion Boysien keikkavalmisteluihin kuuluu venyttely ja fiiliksen nostatus.
Portion Boysien keikkavalmisteluihin kuuluu venyttely ja fiiliksen nostatus.
Mainos
Mainos päättyy

Tappouhkauksia saanut Portion Boysin Tiina Forsby: "Tämä meni liian pitkälle"

Nyt kuulijat osaavat jo nimetä yhtyeen jäsenet, ja keikkaa riittää läpi Suomen suven. Portion Boysien bussissa käydäänkin läpi salaisuus, jos toinenkin.

– Kyllä mä tämän porukan kuullen puhun enemmän asioita kuin oman perheen kanssa. Jutut jää sitten takahuoneeseen tai keikkabussiin, Tiina myöntää.

2010 perustustettu Portion Boys löi itsensä suosioon vasta vuonna 2021.
2010 perustustettu Portion Boys löi itsensä suosioon vasta vuonna 2021.

Portion Boysin El Meissel avautuu vuorovaikutuksesta yleisöön: ”Se jopa vähän liikuttaa”

Hommailua heinäladossa

Riemukkaan kokoonpanon keikkakesässä on tiedossa myös seksiä, sillä perjantaina Portion Boys julkaisi uuden sinkkunsa Seksiä Seinäjoellä.

Mainos
Mainos päättyy

Bändin mukaan jonkun kokoonpanosta tai taustajoukoista on tämäkin lupaus pidettävä.

– Tänä kesänä pitää paikka suomalaisten sydämissä lunastaa jälleen uudelleen. Olemme siihen valmiita.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Portion Boys jakaa keikkabussissa salaisuutensa – ”Tiinalla on kaikista kovin asenne”