Porno-ohjelmasta tuttu Ina Mikkola tunnustautuu vegaaniksi: ”Paras vaihtoehto sekä minulle että maailmalle!”

Ina Mikkola on vegaani.
Mainos
Mainos päättyy

Uudessa Ina <3 Suomi -ohjelmassa toimittaja Ina Mikkola, 29, tarttuu ennakkoluulottomasti yhteiskunnallisiin aiheisiin. Yhtenä teemaana nähdään huumeet, jotka ovat kasvava ongelma tämän päivän Suomessa.

Sarjan muina aiheina nähdään muun muassa turvallisuus ja ruoka. Ina on halunnut tarttua aiheisiin, joissa hänen mukaan on jotakin uudistettavaa.

– Meidän on pakko muuttaa esimerkiksi ruokatuotantoa, koska kärsimme globaalista ruokakriisistä. Itse olen ollut pitkään vegaani, koska koen sen olevan paras vaihtoehto sekä minulle että maailmalle.

– Jos söisin lihaa, se olisi itse tappamaani ja teurastamaani. Todennäköisimmin se olisi kuitenkin kalaa. Olen viettänyt kaikki lapsuuden kesät ukkini kanssa kalastaen.

Pornoteollisuutta käsittelevästä Ina <3 Porno -ohjelmasta tuttu Ina tarttuu uudessa Ina <3 Suomi -ohjelmassa ennakkoluulottomasti yhteiskunnallisiin aiheisiin. – Tapaan erilaisia suomalaisia. Käsittelyssä on kuusi eri teemaa, joten jaksot ovat hyvin erilaisia.
 Pornoteollisuutta käsittelevästä Ina <3 Porno -ohjelmasta tuttu Ina tarttuu uudessa Ina <3 Suomi -ohjelmassa ennakkoluulottomasti yhteiskunnallisiin aiheisiin. – Tapaan erilaisia suomalaisia. Käsittelyssä on kuusi eri teemaa, joten jaksot ovat hyvin erilaisia.
Mainos
Mainos päättyy

Venla-palkittu kohutoimittaja Ina Mikkola tarttuu jälleen tabuihin: ”Huumeidenkäyttöä näkee runsaasti yöelämässä!”

Inan edellinen ohjelma, pornoteollisuutta käsitellyt Ina <3 Porno palkittiin Kultaisella Venlalla. Televisioalan palkinto ei kuitenkaan tuonut paineita hänen alkaessaan tehdä parhaillaan Sub-kanavalla pyörivää ohjelmaa.

– En tee mitään ohjelmia palkintojen takia vaan rakkaudesta televisioon ja journalismiin. Haluan herättää keskustelua ja yleissivistää katsojia.

– Olen kuitenkin otettu porno-ohjelman vastaanotosta. Se herättää vielä tänäkin päivänä vahvaa keskustelua.

Venla-palkittu Ina Mikkola poseerasi rohkeasti alusvaatteissa – tämä tatskakroppa on jo varattu: ”Elämme avoliitossa!”

Jo kymmenen vuotta toimittajana työskenneelle Inalle mikään aihe ei ole tabu.

– Varmuus on kasvanut kokemuksen myötä. Voin käsitellä isoja aiheita ennakkoluulottomasti ja kansainvälisesti.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan