Poppari Yona on uuden Vain elämää -kauden yllätysnimi – nähty Satulinnassa jo aikaisemmin

Yona
Mainos
Mainos päättyy

Seiskan lukijat ovat jo monena vuonna saaneet ensimmäisinä tietää, ketkä tähdittävät Vain elämää -sarjaa. Niin nytkin.

Yllättävään kokoonpanoon kuuluvat Mikko Alatalo, 70, Meiju Suvas, 62, Tommi Läntinen, 62, Erika Vikman, 28, Jyrki 69, 53, Pete Parkkonen, 31, Redrama, 44, ja Yona, 37.

Tässä ovat uudet Vain elämää -tähdet – Satulinnaan saapuu melkoisia yllätysartisteja

Vuonna 2016 tangokuningattareksi kruunattu Erika on sittemmin vaihtanut musiikkityyliään täysin. Hän pukeutuu näyttävästi ja laulaa pikkutuhmuuksien sävyttämää popmusiikkia.

Yona
Mainos
Mainos päättyy

Erika Vikman Satulinnaan – Seiska paljastaa uudet Vain elämää -tähdet

Myös Yona on kisannut Tangomarkkinoilla. Hän sijoittui vuonna 2013 kisassa toiseksi, tosin silloisella nimellään Johanna Louhivuori (nyk. Rasmus). Yona on julkaissut kahdeksan sooloalbumia, mutta lienee jäänyt suurelle yleisölle tuntemattomaksi. Yonalla on myös reggae-menneisyys, sillä hän vaikutti takavuosina Liljan Loisto -yhtyeessä.

Ohhoh! Anna Puu suuteli avoimesti laulaja Yonan kanssa – kuva!

Sekä Erika että Yona ovat jo aikaisemmin piipahtaneet Vain elämää -ohjelmassa. Stig kutsui Yonan laulamaan kanssaan Kukkurukuu-kappaletta syksyllä 2020 televisioidussa jaksossa. Erika lauloi ohjelmassa viime syksynä Arttu Wiskarin kanssa Rivari-unelmii-kappaleen.

Viime kauden Vain elämää -artisteilla on kytköksiä uudella kaudella nähtäviin tähtiin. Erika levyttää Arttu Wiskarin Mökkitie Recordsille ja Yona on tehnyt yhteistyötä Pyhimyksen kanssa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Poppari Yona on uuden Vain elämää -kauden yllätysnimi – nähty Satulinnassa jo aikaisemmin