Pokeritähti Jens Kyllösen suloinen poika sai kansainvälisen nimen - pakahduttavan söpö kuva julki!

Jens Kyllönen
Mainos
Mainos päättyy

Pokeritähti Jens Kyllösestä, 32, tuli isä huhtikuun lopulla, kun hänen vaimonsa Nora synnytti pariskunnan esikoislapsen.

Nyt söpö poikavauva on saanut nimen. Jens kertoi ilouutisen Instagram-tilillään.

- Tuleva iso pomo Liam Kyllönen, Jens kirjoitti pakahduttavan söpön otoksen kuvatekstissä.

Söpöysvaroitus! Pokerihai Jens Kyllönen julkaisi ihastuttavat vauvakuvat somessa - katso!

Mainos
Mainos päättyy

Pienen pojan nimi Liam on yksi trendikkäimmistä etunimistä Pohjoismaissa, sillä esimerkiksi Ruotsissa se oli viime vuonna viidenneksi suosituin pojan nimi.

Liam-poika on aiemminkin esiintynyt suloisena Jensin somessa, kun tuore isä on ylpeänä esitellyt jälkikasvuaan.

Toukokuussa Jens julkaisi valokuvaaja Lotta Polvianderin ottamia tyylikkäitä kuvia, joissa pokeritähden poika on tyynesti isänsä sylissä sekä perheen koiran kanssa.

Pokeritähti Jens Kyllösen lapsi syntyi! Ylpeä isä julkaisi herkän kuvan pienokaisen kanssa: "Huh mitä fiiliksiä"

Jens ja Nora avioituivat viime vuoden elokuun alussa. Pari vihittiin Hangon kirkossa, ja juhlapaikaksi oli valittu näyttävä Hangon Casino.

Juhliin oli kutsuttu huima kattaus suomalaisia julkkiksia, kuten Mikko Leppilampi, Samu HaberCheek eli Jare Tiihonen, Arman Alizad sekä Martina Aitolehti.

Mainos
Mainos päättyy

Pokerimiljonääri Jens Kyllösen ökyseurapiirihäät: Armanin rakas hehkui raskausonnea, Martina Aitolehti kamppaili kukkapuskasta ja ampiainen piinasi Cheekiä - kuvat Seiskassa!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan