fbq
Roope Salminen

Podcast: Roope Salmisen hittibiisi syntyi pitkän ryyppyputken jälkeen: "Dokaaminen on v*tun ihanaa"

Näyttelijä-laulaja Roope Salminen, 33, vierailee Brädin, 43, ja Tuomas Kauhasen, 37, Taakka-podcastissa. 

Roope Salminen vietti lapsuudessaan paljon aikaa päiväkodissa: "Faijalla on niin omituiset työajat"

Roope Salminen ja koirat -yhtyeen keulakuva avaa vuoden 2016 Madafakin darra -hitin taustoja. Roope kertoo kappaleen perustuvan tositarinaan. 

- Aloin dokaa tiistaina ja lopetin sunnuntaina. Maanantaina alkoi ensimmäinen biisileiri koskaan, jonka meidän levy-yhtiö oli maksanut. Ehkä semmoinen vähemmän holtiton, ylimielinen ja enemmän vastuullisempi kaveri, joka arvostaa muiden ihmisten työtä ja aikaa, ei olisi mennyt ensimmäiselle biisileirille semmoisessa kuuden päivän darrassa. Mutta mä tein silloin sen valinnan. 

Roope sanoo, ettei ole ylpeä tapahtuneesta, mutta tarinasta syntynyt kappale korvaa osittain tapahtuneen. 

- Totta kai se oli muutenkin sellaista aikaa, josta en ihan hirveästi edes vittu muista. 

Roope on ollut nyt kolme vuotta raittiina, sillä hän kärsii alkoholismista. 

- On se ironista vetää alkoholistina biisiä, jossa lauletaan että mä en juo enää ikinä. Ja jengi aivan hirveässä tuubassa laulaa messissä. 

Roope Salminen kaivoi toppahaalarit esiin! Näin julkkikset uhmasivat Etelä-Suomen lumimyrskyä - katso kuvat

Roopen mukaan kappaleen sanoman kuunteleminen tekisi hyvää monelle ihmiselle hänen bändinsä yleisössä. Kenenkään juomista hän ei silti halua tuomita. 

- Se on dokausbiisi ja jengi saa dokata. Ketkä osaa dokata, niin mä kannustan siihen. Musta dokaaminen on vitun ihanaa. Se ei ole vain mua varten. 

Roope Salminen esitteli räppäystaitojaan - Evelinalta tyhjentävä kommentti