Podcast: Raskaus teki Johanna Puhakasta kiukkuisen - tulistuu puolisolle arkisesta asiasta
Näyttelijä odottaa esikoisiaan.
Näyttelijöinä ja somevaikuttajina työskentelevien Sara Parikan ja Johanna Puhakan pitämä Papupata-podcast jatkui tänään Podimossa yli kahden vuoden tauon jälkeen.
Podcast-jakso kertoo pääasiassa Johannan tuntemuksista raskauden kulusta.
Salatut elämät-tähdet pitivät aiemmin podcastiaan hyvin eri elämäntilanteessa.
Sara on naimisissa Salkkari-näyttelijä Mikko Parikan kanssa. Heillä on kolme tytärtä. Pariskunta tapasi sarjan kuvauksissa vuonna 2009.
Johanna seurustelee Samuel Glassarin kanssa, joka on myös näyttelijä. He tapasivat Rantabaari-sarjan kuvauksissa. Seurustelun he julkistivat viime vuoden keväällä.
— Elämä on muuttunut monella tapaa. On uusi parisuhde, koti, uusia työjuttuja ja ihan sellanen pikku uudistus ku vanhemmuus tulossa kovaa vauhtia kohti minunkin elämääni. Odotan siis esikoisiani, ei yhtä vaan kahta ja juuri saatiin tietää, että kaksospojat tulossa, Johanna kertoo.
Sisko joi molempien alkumaljat
- 2023 vuoden lopussa saatiin tietää raskaudesta juuri ennen joulua. Tein alkuviikosta testin ja loppuviikosta oli joulu. Vietettiin joulu eri paikoissa Samuelin kanssa, Johanna taustoittaa jaksossa.
Johanna kertoi raskaudesta siskolleen, joka joi salaa hänenkin alkumaljat jouluna, koska Johanna ja Samuel olivat päättäneet kertoa Johannan vanhemmille raskaudesta vasta tapaninpäivänä, jolloin Samuel tulisi heidän luokseen.
Kaksi sykettä
Varhaisultraan meneminen oli Johannan mukaan romanttista ja seesteistä. He kävelivät sinne puolisonsa kanssa käsi kädessä.
- Itseasiassa täällä näkyykin kaksi sykettä, totesi kätilö ultratessaan. Aika pysähtyi ja katsoin sitä ruutua ja katsoin mun miestä. Että voiko olla todellista, et meille annetaan tuplana tää onni. Tottakai ilon jälkeen on tullut jälkijunassa sen hattaran jälkeen, et ei hemmetti, apua miten me pärjätään eikä me tiedetä mitään ja niitä tulee kaksi, Johanna jatkaa.
Raskaus tekee kiukkuiseksi
Johanna kertoo, että on ollut viimeaikoina raskauden edetessä kiukkuinen. Puolison kovaääninen tiskikoneen täyttökin on saanut hänet hermostumaan ja tiuskaisemaan:
- Onks sun pakko tehdä tota noin kovaa! Johanna nauraa ja toteaa, että on outoa kun ei pysty hillitsemään tunteitaan, mutta pariskunta ottaa tunteenpurkaukset huumorilla.
Elämä muuttunut täysin parissa vuodessa
Pari vuotta sitten Johannasta tuntui, että kaikki muut ympärillä saavat vauvoja ja menevät naimisiin sekä elämässä eteenpäin.
— Vielä pari vuotta sitten olin yksi kaasoista ystäväni häissä ja kun häitä suunniteltiin, niin olin tosi huonossa paikassa silloin. Katsottiin häiden suunnitteluillassa häiden pöytäkarttaa, et missä kukin istuu ja muistan kun mua vastapäätä ei istunut kukaan ja silloin mietin, et vitsi kun mä oon yksin. Mut siitä pari vuotta ja nyt ollaan tässä ja kaikki on kääntynyt päälaelleen, Johanna kertoo avoimesti.