Podcast: Karita Tykkä kaipasi kipeästi toista lasta, ulkopuolisten kysymykset tekivät hallaa: "Inhottavaa"

Hyvinvointivalmentajanakin työskentelevä Tykkä, 47, puhuu ikäkriisistä, mutta ei haluaisi olla päivääkään nuorempi.
Karita Tykkä puhuu avoimesti iästään ja sen herättämistä tunteista tuoreessa podcastissään.
– Läpi elämän meille tulee muutoksia meidän mieleen ja kehoon. Elämäntilanteisiin ja kaikkeen ja niillä kaikella on meille vaikutusta, Tykkä kertoo Podimosta löytyvässä Rakkaudella Karita -podcastissaan.
– Pahimmillaan ikäkriisien keskellä henkilön itsetuntemus ja identiteetti voi heikentyä. On vaikeuksia hyväksyä omaan ikääntymiseen ja muuttuvaan minäkuvaan liittyviä asioita, hän alustaa.
– Ikäkriisi voi vaikuttaa myös ihmissuhteisiin, erityisesti parisuhteeseen, Tykkä jatkaa.
Tykkä avioitui Petri Tykän kanssa vuonna 2008 ja heille syntyi poika Luca vuonna 2010. Hän korostaa, kuinka kiitollisuus voi lisätä onnellisuutta ja hyvinvointia.
Tykän mukaan ihmisellä on useita ikäriisejä.
– Teini-ikäisen pojan äitinä mä huomaan sen kipuilun myöskin siitä, että kun ne hormonit alkaa hyrräämään ja on niinku pikkupoika, ei oo enää pikkupoika, onkin iso poika. Se on ymmärrettävästi iso juttu ja silloin on hyvä jos pystyy keskustelemaan jonku kanssa ja sanoittamaan omia tunteitaan, myöskin niitä vaikeita.

Vaikeat kysymykset toisesta
Karita kertoo kuuntelijoilleen saaneensa itse ikäkriisin ihmisten udellessa toisesta lapsesta.
– Muistan itse, kun yli kolmekymppisenä multa kysyttiin kokoajan sitä toista (lasta). Että no millos Luca saa sisaruksia. Ja se oli todella inhottavaa ja kuluttavaa. Koska meidän tapauksessa tilanne oli se, et me haluttiin enemmän kuin mitään sitä toista lasta ja sit kun sitä ei tullut, niin se oli kriisin paikka itsessään. Ja sit kun sitä kyseltiin ja tivattiin, ni se ei ainakaan auttanut asiaa.
Tykkä on aiemminkin avoimesti kertonut kärsivänsä sekundaarisesta lapsettomuudesta eli siitä, että on ensimmäisen raskauden jälkeen hedelmätön.

Tykkä valittiin Miss Suomeksi vuonna 1997 ja hän on tehnyt muun muassa mallin sekä juontajan töitä tämän jälkeen.