Podcast: JP Kukkonen avoimena mediahuomiosta - näin Netan tausta vaikutti bisneksiin

Kauramaitomiljonääri kertoo avoimesti elämästään Veera Biancan podcastissa.
Bloggaaja Veera Bianca vetää Kehorauhaa-podcastia, jossa aiheena on nimeen kuuluvasti oman kehon hyväksyminen. Torstaina 14.3. julkaistussa jaksossa vieraana on Kaurakuninkaanakin tunnettu Juha-Petteri "JP" Kukkonen.
Lööppijulkkikseksikin JP:tä tituleeraava Veera kertoo keskustelleensa JP:n kanssa somessa saamaansa kritiikkiin, ja naureskelleensa miehen kanssa siitä, että mistä moinen huomio on saanut alkunsa. Podissa Veera kertoo esittelevänsä kauramiljonäärin erilaisessa valossa.
Veera ja JP kertovat tunteneensa toisensa jo 2010-luvun alusta, jolloin tutustuminen alkoi Instagramista. DM-chattailun jälkeen JP oli lähestynyt Veeraa humalassa sähköpostilla saadakseen tämän firmaansa töihin. Yhteistyö jatkui usean vuoden ajan.
Yllättävä mediamylly
Aihe kääntyy siihen, että paljon yhdessä reissanneen kaksikon oli tarkoitus lähteä piakkoin Australiaankin, mutta JP:n lentoliput puuttuvat. JP perustelee säätöä sillä, että matkaan on tullut mutkia, ja lapsistakin täytyy huolehtia.
- Aikamoista mediasirkusta mun omasta henkilökohtaisesta elämästä johtuen, mun avioerosta, mikä on ollut kaikkien iltapäivälehtien eräs ykkösuutisia viimeiset kolme kuukautta. En ymmärrä, että missä vaiheessa tässä kävi näin, että joku Helsingin Sanomatkin kirjoittaa meikäläisen avioerosta, JP toteaa.
Rötösrouva Netta Kukkoselta hävytön temppu kauramiljonäärille – JP Kukkonen teki rikosilmoituksen
Suhde kehoon vaihdellut
JP paljastaa olleensa teini-iästä hyvin laiha; jo yhdeksännellä luokalla hän venähti 183 senttimetrin pituuteen, mutta paino pysyi vain 56 kilossa. Hän sai aiheesta kuittailua kavereiltakin.
- Kyllä se oli varsinkin silloin nuorena jopa haastava hyväksyä itsensä, kun oli selkeästi erilainen kuin muut, hän muistelee.
Myöhemmin hän lopetti tupakoinnin, ja paino alkoi pikku hiljaa nousemaan. Viimein kiloja alkoi kertymään tiukkojen yrittäjävuosien aikana, jolloin vaaka näytti kerran jo 81 kiloa. Tämän JP laittoi kuitenkin ravintolakäyntien, viinin ja hyvin stressaavan elämän piikkiin.
- Tottakai sitä pyrki pitämään itsestään huolta, mutta kyllä siinä meni hetken aikaa, ennen kuin hiffasin, että oon jo siinä iässä, että on pakko keskittyä omaan hyvinvointiin, hän myöntää.

Vuonna 2022 JP huomasi painon nousseen jo 82 kiloon, mikä oli enemmän kuin vaaka oli koskaan näyttänyt. Hän hankki tuolloin itselleen personal trainerin, jonka avulla lähti treenaamaan ahkerasti. Alkuun painoa lähti liikaakin, mutta treenin kovuus on sittemmin tasaantunut.
- Mä oon tällä hetkellä monellakin tapaa tyytyväinen omaan kehooni, omaan fiilikseen, ottaen huomioon, mitä kaikkea on tapahtunut viimeisen kolmen kuukauden aikana. Aivan käsittämätön mediasirkus ollut ympärillä, mikä on vienyt voimia, aikaa ja energiaa ihan tuhottoman paljon, hän kertoo tyytyväisenä.
JP kertoo myös, että korkki on tämän vuoden aikana pysynyt kiinni "aika hyvin" ja energiaa on riittänyt töiden, lasten, ystävien ja harrastuksien priorisointiin.
Netan vaikutus elämään
JP kertoo huolestuneensa alkujaan siitä, että mediahuomion kohteeksi nouseminen vaikuttaisi negatiivisesti elämään. Talousuutiset olivat jo tuttuja, mutta rötösrouvaksikin kutsuttu ex-vaimo Netta toi JP:n tutuksi myös viihdemedioille.
- Median kiinnostus meihin tuli minun kautta, mutta Netan tausta oli sen verran erikoinen, että se otti niin sanotusti vallan tuossa. Mä olin aluksi todella huolissani, että miten tämä tulee vaikuttamaan tulevaisuuden duuneihin, ja siihen, että ajatteleeko ihmiset, että mulle rikokset on ok? JP kertoo pohtineensa.

Tämän takia hän kertoi tahtoneensa tuoda esille eroavansa Netasta.
- Jos keskustelupalstoilla jengi öyhöttää, että Kukkonen on mulkkunen, niin se ei ihan hirveesti vaikuta mun elämään, mutta se, jos ihmiset, jotka on päättävässä asemassa, ketkä tekee päätöksiä, kuka valitaan minkäkin yhtiön hallitukseen tai kuka haetaan seuraavalle rahoituskierrokselle mukaan. Se alkaisi haittaamaan mun elämää, jos nämä ihmiset ei lukisi otsikoita pidemmälle, JP kertoo.
Kuitenkin kaikki firmat, joissa JP on osallisena, ovat vakuuttaneet luottavansa häneen. Hän kertoo saaneensa kuluneella viikollakin hyviä tarjouksia hallituspaikoista. JP:kin vakuuttaa uskovansa, että mediahuomiota kestää aikansa, ja lehtien kansiin ilmaantuu pian joku uusi päähenkilö.
- Kyllä mä luulen, että Aku Hirviniemi oli ihan hyvillään, että Hörkkö oli ottanut meistä Netan kanssa kuvat lentokentällä, ja hänestä ei enää kirjoitettu, hän naurahtaa viitaten omia uutisiaan edeltäviä Aku Hirviniemen kohua herättäneitä uutisia.
Tiukka ote rahaan
Raha-asioiden ruotiminen keskustelupalstoilla hämmentää. Hän muistuttaa, että pankkitilin saldo ja esimerkiksi taannoisen yrityskaupan summa eivät ole julkista tietoa. Hän myöntää, ettei pidä käyttötilillään rahaa ollenkaan.
- Kuka helvetti pitää pankkitilillä fyrkkaa? JP pohtii, ja kertoo maksavansa tililtään kolme laskua kuukaudessa, yhden taloyhtiölle ja kaksi luottokorttifirmoille.
- Siirrän kerran kuukaudessa itselleni rahaa, hän kertoo.
Seiska on nyt myös WhatsAppissa! Ota kanava seurantaan täältä.