Podcast: Jaajo Linnonmaan isä joutui pahaan onnettomuuteen
Anni & Jaajo -podcast kertoo huikean tarinan Jaajon isän saamasta hengenvaarallisesta haavasta ja katoamisesta Helsinkiin ennen kännyköiden aikaa.
Jaajo Linnonmaa kertoo Podme-palvelun Anni ja Jaajo -podcastissa, miten vakavissa loukkaantumissakin elettiin eri aikaa ennen kännyköiden tuloa.
Anni Ihamäen, entisen Hautalan, kanssa pitämässään podcastissa Jaajo muistelee vanhojen lankapuhelimien aikaa. 1980-luvulla hänen isänsä soitti kotiin töistä lankapuhelimella.
Kun pikku-Jaajo alkoi jaaritella isänsä kanssa, tämä vastasi, että nyt on oikeasti hätä.
- On sattunut onnettomuus. Pyydä äiti puhelimeen, oli isän kommentti.
Jaajo korostaa, ettei isä normaalisti puhuisi tuollaisia, joten hätä tarttui poikaankin, ja hän juoksi hakemaan äidin puhelimeen.
Äiti kysyi puhelimitse vain, mitä on tapahtunut ja missä isä oli. Sitten äiti sanoi soittavansa ambulanssin ja sulki puhelimen.
- Kun äiti laski luurin ja nosti sen soittaakseen ambulanssin, hän jäikin huutelemaan luuriin "Haloo! Oletko siellä? Haloo! Laita luuri kiinni! Haloo!"
Todellisessa hengenvaarassa
Jaajon isä oli toimistossaan lasihyllyä kootessaan pudottanut yhden lasihyllyistä kätensä päälle, ja hylly oli viiltänyt kaikki käden verisuonet poikki. Isä oli saanut soitettua kotiin avunpyynnön nopeasti tekaisemansa kiristyssiteen turvin.
- Mutta mutsi ei päässyt soittamaan sitä ambulanssia, kun linja jäi auki, Jaajo kertoo.
- Äitikö meni sitten soittamaan naapurista, Anni kysyy.
Jaajo sanoo, että se oli ainoa vaihtoehto. Äiti lähti soittamaan kaikkien naapureiden ovikelloja, ja kun viimein naapureista joku avasi oven, saatiin ambulanssin hälytettyä isän toimistolle.
- Olen monta kertaa kysynyt, miksi helvetissä faija ei itse soittanut ambulanssia, Jaajo pohtii.
Isän firma oli edellisenä päivänä muuttanut uuteen paikkaan, ja siksi isä kokoilikin hyllyjä töissä. Hän ei onnettomuuden satuttua edes muistanut, mikä osoite on, ja tarvitsi apua kotoa.
Isää ei kuulu
Tilanne jatkui paineisena, koska ennen kännyköitä ei ollut mitään mahdollisuutta tarkistaa, onko ambulanssi päässyt perille, kun isä oli jättänyt linjan auki ja kotipuhelin oli siksi poissa pelistä.
Vasta tuntien kuluttua äiti totesi, että on aika ottaa auto ja lähteä tarkastamaan Helsingin sairaaloita. Töölön sairaalsta äidille ja pojalle kerrottiinkin, että tällainen mies on täällä tosiaan ollut, käsi on paikattu ja kaikki on ihan kunnossa. Mies oli lähtenyt matkoihinsa jo pari tuntia aikaisemmin.
Hämmästyneet Jaajo ja äiti menivät kotiin. Lopulta pitkän ajan kuluttua isäkin saapui paikalle.
- No isä oli käynyt sitten korispelissä Kisahallissa, kun Töölön sairaalasta oli siihen niin lyhyt matka, Jaajo nauraa.
- Mitä ihmettä, Anni ulvoo.
- Niin just. Viimeinen puhelu on avunpyyntö, sitten linja jää auki, ja mies tulee kuusi seitsemän tuntia myöhemmin kotiin, että "Mitä nyt, olin Torpan Poikien pelissä!"
Jaajo arvelee, että asia liittyy silloiseen aikaan ja isän ikään. Kun ei ollut kännyköitä, ei asioilla sitten ollut niin hätä, että olisi pitänyt kaikkea ilmoitella.
Anni & Jaajo -podcast on kuunneltavissa Podme-palvelussa. Uudet jaksot ilmestyvät tiistaisin.