Pika-avoliitto! Pamela Tola muutti yhteen uuden rakkaansa kanssa

Seiskalle vinkattiin hiljattain, että näyttelijä Lauri Tilkasen ex-vaimo, näyttelijä ohjaaja Pamela Tola, 39, olisi muuttanut avoliittoon yrittäjänä toimivan nelikymppisen miehen kanssa.
Seiskan selvityksessä paljastui, että ohjaajanakin kunnostautunut Pamela on todellakin muuttanut avoliittoon uuden rakkaansa kanssa.
Sokkipaljastus! Pamela Tola ja Lauri Tilkanen: ero!
Seiskan tietojen mukaan Pamela ja uusi rakas ovat pitäneet yhtä jo viime vuoden lopulta alkaen.
Yrittäjämies ja näyttelijä ovat tavannet yhteisten tuttujen kautta, ja tietojen mukaan luova ilmaisu yhdistää heitä.

Avoliitto on sen verran tuore juttu, ettei pariskunnan yhteinen osoite ole vielä päivittynyt osoiterekisterikeskukseen.
Pamela erosi näyttelijä Lauri Tilkasesta vuosi sitten.
Näyttelijäpariskunnan ero tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta myös heidän läheisilleen. Pamela ja Lauri ilmoittivat asiasta sosiaalisessa mediassa henkilökohtaisilla Instagram-tileillään lähes samanaikaisesti.
Ex-rakastavaiset eivät ole kommentoineet unelmana pidetyn suhteen kariutumista mediassa. Lauri ja Pamela tutustuivat toisiinsa Härmä-elokuvan kuvauksissa kesällä 2010 ja avioituivat vuonna 2015. Heillä on yksi yhteinen lapsi.
Seiska ei tavoittanut Pamelaa kommentoimaan iloisia uutisia.