"Piikkejä iskettiin ihan hemmetisti" - TIS-Valto kävi 9 tunnin kauneusoperaatiossa - esittelee nyt rajua muutosta

Turkissa hiustensiirrossa käynyt, Temptation Island Suomesta tuttu Valto Harvistola vieraili eilisessä (7.2.) Efter Nio -ohjelmassa, jonka jakson teemana olivat hiukset.
Sonja Kailassaaren ja Janne Grönroosin haastateltavana ollut Valto kertoi huomanneensa aluksi päälaella orastavaa hiustenlähtöä.
- Olin jo muutaman vuoden miettinyt, pitäisikö ryhtyä tähän, Valto pohjustaa juontajille.
Hän sanoo lopulta rohkaistuneensa. Samalla hän päätti, ettei aio piilotella hiustensiirtoaan.
Valto päättää näyttää televisiossa, miltä kolmisen viikkoa aiemmin tehdyn operaation tulokset näyttävät.

- No mä voin nyt näyttää. Tämä vähän punottaa, hän kertoo nostettuaan lakkinsa hetkeksi pois päästään.
Haastattelussa käsitellään myös operaation kulkua sekä seuranneita hoitotoimia. Lisäksi pohditaan hiustensiirron merkitystä Valtolle.
Efter Nio -jakson voit katsoa Yle Areenasta tästä linkistä. Toimenpiteen tulosten esittelyn löydät jakson kohdasta 39.50.
Valto kertoi tammikuussa Instagramin videotarinoissa, millaista tuntien mittaisessa toimenpiteessä oli käydä.
- Yhdeksän tuntia kesti, eikä ollut järin mukavaa, mutta kyllä sen sieti. Aivan loppu, hän kuvaili oloaan heti operaation jälkeen.
Puudutus oli ollut kivuliain vaihe.
- Piikkejä iskettiin ihan hemmetisti tohon päähän. Se ei ollut kivaa.
Kaikkiaan hänen päälakeensa siirrettiin 3 500 hiustuppea.