Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta -trilogian ensi-illasta 20 vuotta – Seiska selvitti tähtien kohtalot

Taru sormusten herrasta
Mainos
Mainos päättyy

Sunnuntaina tulee kuluneeksi 20 vuotta Peter Jacksonin ohjaaman Taru sormusten herrasta -trilogian ensi-illasta. Seiska selvitti, mitä tähdille tapahtui sittemmin.

Andy Serkis, 57, on takonut, kun rauta on kuumaa – ja sitä se on hänelle ollut Taru sormusten herrasta -trilogian jälkeen. Andyn lahjakkuutta on saatu ihailla muun muassa Tähtien sota -leffoissa, Tintin seikkailuissa ja Black Pantherissa.

Andy Serkis

Hän ei ole ainoastaan osannut valita rooleja kassamagneeteiksi nousseista leffoista, vaan myös laajentanut osaamistaan ohjaukseen, äänikirjoihin ja sarjakuviin. Andy asuu vaimonsa ja teini-ikäisen kuopuksensa kanssa Lontoossa.

Andy Serkis
Mainos
Mainos päättyy
Kate Blanchett

Cate Blanchett, 52, oli supertähti jo ennen Taru sormusten herrasta -elokuvasarjaa. Galadriel-haltian esittämisen jälkeen hän on näytellyt elokuvissa, tv-sarjoissa ja teatteriesityksissä sekä voittanut kaksi Oscar-palkintoa.

Kate Blanchett

Sormusten ritareiden jälkeen Caten perhe on kasvanut kahdella pojalla ja adoptiotyttärellä. Vuonna 2006 hän palasi juurilleen Australiaan ja on toiminut ilmasto- ja humanitäärisen työn aktivistina.

Liv Tyrler

Cate Blanchett valittiin legandaariseen rooliin!

Liv Tyler
Mainos
Mainos päättyy

Liv Tylerilla, 44, on riittänyt töitä niin televisiossa kuin valkokankaalla. Trilogian jälkeen hän rakastui, avioitui, sai esikoisensa ja erosi.

Orlando Bloom

Nykyään Liv asuu avopuolisonsa David Gardnerin ja kolmen lapsensa kanssa Lontoossa. Hän on tehnyt Unicef-työtä ja toiminut naisten syöpätutkimuksen tukijana.

Orlando Bloom

Orlando Bloom, 44, on takonut hittileffoja, kuten Pirates of the Caribbean- ja Hobitti-elokuvat. Muiden ohessa Unicef-työ on lähellä tähden sydäntä. Orlando koki lyhyen avioliiton ja sai lapsen malli Miranda Kerrin kanssa.

Viggo Mortensen

Vuosi sitten hän perusti perheen poppari Katy Perryn kanssa. Pari asuu Montecitossa Kaliforniassa.

Mainos
Mainos päättyy
Viggo Mortensen

Hollywood-monimiljonääri Orlando Bloomin kanssa työskennellyt Jouko Ahola lataa suorat sanat supertähden käytöksestä: ”Kovasti hän kyllä esitti kiinnostunutta”

Sean Astin

Viggo Mortensen, 63, debytoi viime vuonna ohjaajana. Elokuvia hän on työstänyt tasaiseen tahtiin, merkittävimpänä vuoden 2018 Green Book, josta hän nappasi Oscar-ehdokkuuden.

Elijah Wood

Aragornia elokuvasarjassa esittänyt tähti on viime vuosina menettänyt molemmat vanhempansa dementialle. Hän asuu espanjalaisen vaimonsa Ariadna Gilin kanssa Madridissa.

Elijah Wood

Sean Astinin, 50, ura on keskittynyt tv-sarjoihin, joista mainittakoon Netflixin scifikauhusarja Stranger Things. Näyttelijän perheeseen on syntynyt esikoisen jälkeen kaksi lasta lisää. Kymmenen viime vuoden aikana Sean on innostunut Teräsmies-kisoista sekä politiikasta osallistumalla demokraattipuolueen vaalikampanjoihin.

Ian McKellen

Elijah Woodille, 40, ei Taru sormusten herrasta -trilogian jälkeen ole samanlaista huippuroolia osunut kohdalle. Töitä hän on kaikki vuodet paiskinut niin televisiossa kuin elokuvissa, mutta Frodon rooli on leima miehen otsassa.

Ian McKellen

Elijahilla on vuoden ikäinen lapsi tanskalaisen Mette-Marit Kongsvedin kanssa. Perhe viihtyy Austinissa Teksasissa.

Dominic Monaghan

Hollywoodin sympaattinen hobitti täytti 40 vuotta: Näin Elijah Wood on muuttunut vuosien varrella - hurmaavat kuvat!

Dominic Monaghan

Gandalf-velhona muistettava Sir Ian McKellen, 82, on niittänyt mainetta teatterirooleilla ja elokuvilla, kuten X-Men- ja Hobitti-leffat. Hänet tunnetaan myös homoseksuaalien oikeuksien puolustajana.

Sean Bean

Muutama vuosi sitten Sir Ian selvisi eturauhassyövästä. Hän asuu Lontoossa, mutta parisuhdekuvionsa tähti pitää omana tietonaan.

Sean Bean

Hobitti Merriä esittäneen Dominic Monaghanin, 44, ansiolistalla ovat muun muassa Hobitti, Lost, Tähtien sota: Episodi IX ja X-Men Origins: Wolverine.

John Rhys-Davies

Hänellä oli vuosia on–off-suhde Lost-kollegansa Evangeline Lillyn kanssa, mutta viime vuodet hän on ollut vaitonainen yksityiselämästään. Vapaa-ajallaan Dominic muun muassa vaeltaa, harrastaa luonnonsuojelua ja tutkii hyönteisiä.

John Rhys-Davies

Sean Beanille, 62, on riittänyt kysyntää etenkin pahisten rooleissa ja toimintaleffoissa. Boromir-roolin tulkinneen tähden hittileffojen ja -televisiosarjojen lista on pitkä. Yksi mieleenpainuvimmista rooleista oli vuonna 2011 The Game of Thronesin Eddard Stark.

Billy Boyd

Trilogian jälkeen Sean on kokenut kaksi avioeroa, ja neljä vuotta sitten hän solmi viidennen avioliittonsa.

Billy Boyd

Gimli-kääpiötä näytellyt John Rhys-Davies, 77, on tehnyt äänitöitä, kuten dokumentteja ja äänikirjoja. John löysi elämänkumppanin Lisa Manningin, kun tämä haastatteli tähteä Gimlin roolista.

Hugo Weaving

Hän ei eronnut Alzheimerin tautia sairastavasta vaimostaan, vaan huolehti tästä vaimon kuolemaan asti 2010. Sittemmin John ja Lisa ovat saaneet perheenlisäystä.

Hugo Weaving

Billy Boyd, 53, sai trilogialla nostetta näyttelijä- ja muusikkouralleen. Vuonna 2006 Pippin-hobittina tunnettu britti perusti Beecake-bändin, jonka viimeisin albumi ilmestyi 2015. Musiikin ohessa Billy on esiintynyt elokuvissa ja tv-sarjoissa, kuten Outlander – Matkantekijä.

Christopher Lee

Hän elää rauhallista perhe-elämää vaimonsa ja teini-ikäisen poikansa kanssa. Heillä on kodit Los Angelesissa ja Glasgow’ssa.

Christopher Lee

Hugo Weavingin, 61, näyttelijäura on jatkunut aktiivisena näihin päiviin asti. Rooleja suosituista kassamagneeteista on riittänyt, kuten Matrix- ja Transformers-elokuvasarjat.

Ian Holm

Hugo elää avovaimonsa kanssa Sydneyssä, istuttaa puita farmillaan, tekee eläinsuojelutyötä ja tukee epilepsiaa sairastavia.

Ian Holm

Christopher Lee oli jo yli 80-vuotias kuvatessaan trilogiaa Saruman-velhona. Vielä tämän jälkeenkin hän esiintyi lukuisissa elokuvissa, kuten Hobitissa ja Tähtien sota: Episodi III:ssa. Christopher teki 2000-luvulla paljon yhteistyötä Johnny Deppin kanssa, kuten elokuvissa Jali ja suklaatehdas sekä Liisa Ihmemaassa.

Miranda Otto

Kielitaitoaan hän hyödynsi dubbauksissa, ja baritonilaulajana Christopher levytti vielä viimeisinä elinvuosinaan. Christopherin yli 50 vuotta kestänyt avioliitto päättyi hänen kuolemaansa 2015.

Miranda Otto

Ian Holm teki monipuolisen uran elokuvissa, televisiossa ja teatterissa. Parhaiten hänet muistetaan trilogian jälkeen fantasiaelokuvasarjasta Hobitti. Ian paiski töitä vuoteen 2014, jolloin vuosia aiemmin diagnosoitu Parkinsonin tauti pakotti hänet siirtymään eläkkeelle.

Ian avioitui neljännen kerran vuonna 2003. Liitto kesti näyttelijän kuolemaan asti. Hän menehtyi viime vuonna 88-vuotiaana.

Taru sormusten herrasta oli Miranda Otton, 54, ensimmäisiä superrooleja. Sittemmin hänellä on pitänyt kiirettä. Hän on päässyt lukuisten teatteri- ja tv-töiden lisäksi tekemään leffoja huipputekijöiden, kuten Tom Cruisen, Michelle Pfeifferin ja Tommy Lee Jonesin kanssa.

Pian trilogian jälkeen Miranda perusti perheen ja asettui pysyvästi synnyinmaahansa Australiaan.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta -trilogian ensi-illasta 20 vuotta – Seiska selvitti tähtien kohtalot