Peter Fryckman unohti humalassa 27 000 euron arvosamppanjat taksiin: näin kävi!

Tämän viikon Seiskassa muisteltiin Arkistohelmi-osiossa liikemies Peter Fryckmanin ja ruotsalaisen sukellusryhmän välistä taistelua tarunhohtoisesta viinalastista.
Ruotsalainen sukellusryhmä C-Star löysi vuonna 1997 ensimmäisessä maailmansodassa upotetun Jönköping-kaljaasin hylyn. Laivan rahtina oli noin 17 tynnyriä punaviiniä Suomen Pankille, 67 tynnyriä konjakkimäskiä ja 5 000 pulloa samppanjaa Venäjän armeijalle. Fryckmanin mukaan osa viinoista kuului hänelle, koska ne olivat hänen olleet isoisänsä isän Helsingissä sijainneen viinakaupan omaisuutta.
Fryckmanin ja ruotsalaisten välille syntyi täysi sota rahdista, jonka oikeus lopulta määräsi ruotsalaisille, mutta sitä ennen Fryckman ryhmineen oli saanut sukellettua muutaman pullon laivassa ollut samppanjaa.
Fryckman vei pullot Ranskaan samppanjainstituuttiin arvioitavaksi ja siellä se todettiin yhdeksi maailman parhaista. Toki hän pääsi myös itse samalla maistelemaan arvotavaraa.

– Yhdessä pullossa oli paljon enemmän sokeria kuin vastaavissa juomissa nykyään, ja vuosien saatossa se oli käynyt niin, että juoma oli todella vahvaa, Fryckman kertoo.

– Se nousi päähän ilmeisen hyvin sillä, kun palasimme samppanjainstituutista Suomen suurlähetystöön, unohdimme loput samppanjapullot taksiin. Niitä oli noin 10 kappaletta. Onneksi Suomen suurlähetystö sai polisiin avulla jäljitettyä taksin, joka toi pullot takaisin, Fryckman muistelee.
Jos pulloja ei olisi saatu takaisin, se olisi ollut taloudellisesti valtava menetys. Vuonna 1998 huutokauppakamari Christie’s kauppasi 24 pulloa samaa tavaraa 2 400 punnan eli yli 2 700 euron kappalehintaan. 10 pullon arvo olisi siis ollut noin 27 000 euroa. Samaa samppanjaa tarjoiltiin myös jäävuoreen törmänneellä Titanicilla.