Pete Parkkoselta viiltävä kuitti festareille: "Ei taida teidän budu riittää"
Pete Parkkonen mainostaa tulevaa keikkaansa piikittelemällä viime viikon katastrofifestareita.
Laulaja Pete Parkkonen suorittaa parhaillaan pitkää keikkaputkea pitkin Suomea. Lauantaina (23.3.) hän suuntaa Jämsän Himos Areenalle, jossa viime viikonloppuna nähtiin farssiksi muuttunut Himos Winterfest.
Lehdistön saamien tietojen mukaan isoina ja hienoina markkinoitujen festareiden järjestelyt menivät pahasti mönkään, kun sieltä muun muassa katkesivat sähköt eikä anniskelualueella riittänyt vettä edes myytäväksi.
Laulaja Sanni joutui perumaan esiintymisensä itsestään riippumattomista syistä. Festarijärjestäjä sysäsi syitä kolmansille osapuolille ja vetosi siihen, ettei kaikkia viime vuodenkaan laskuja oltu maksettu heille, mikä aiheutti maksuvaikeuksia tänä vuonna.
Pieleen mennyt festarielämys on aiheuttanut ymmärrettävästi närkästystä myös sosiaalisessa mediassa.
Keikkakatastrofi! Näin Sanni kommentoi festarisotkua
Pete Parkkonen mainostaa samassa paikassa pidettävää, mutta eri järjestäjän hoitamaa keikkaansa Instagramissa piikikkään humoristisesti. Hän lisäsi Instagram-tarinoihinsa kuvan itsestään lavalla, ja ilmoitti esiintyvänsä HImoksella tulevana lauantaina.
- Meillä on sähköt. Meillä on lämmin. Meillä on vettä, Pete kirjoittaa tarinaansa mitä ilmeisimmin vitsaillen edellisviikon puutteista.
Himos Winterfest lähti mukaan vitsailuun, ja lisäsi Peten tarinan omallekin tililleen.
- Voidaanko käyttää "Kohta sataa" aftermoviessa? festarin somea ohjaava henkilö kysäisee tarinan yhteydessä.
Mitkä lomalihakset! Pete Parkkonen tulikuumana paratiisirannalla
Petelle ei riittänyt vain kevyt kuittailu, vaan hän vastasi Winterfestille taas omassa tarinassaan.
- Ei taida teidän budu riittää, hän lisäsi jälleen saman kuvan päälle. Sanalla "budu" Pete viittaa budjettiin, joka on ollut esillä festarijärjestelyjen yhteydessä.
Viimein myös Winterfest myönsi tarinoissaan Peten olevan asiasta täysin oikeassa.