Perttu Sirviöltä koominen kertomus: ”Lauri” olikin Renny Harlin! - "Kyllä siinä hetken mietti"

Perttu Sirviö
Mainos
Mainos päättyy

Seiska tapasi kaikkien aikojen ensimmäisen Big Brother Suomen vuonna 2005 voittaneen ja remonttipiiskurinakin tunnetun Perttu Sirviön, 38, juuri ennen Renny ja Johanna Harlinin kihlajaisten alkamista viime viikolla.

Perttu kertoo tutustuneensa Rennyyn aikanaan elokuvatuottaja Markus Selinin kautta.

- Vuonna 2005 olin voittanut juuri BB:n ja eräs kaverini neuvoi soittamaan Markukselle työkuvioista. Soitin joulun aikaan Markukselle ja päädyinkin hänen luokseen joulupäivänä.

- Markus sanoi jonkun ”Laurin” tulevan käymään. Lauri tulikin ja hän oli Renny Harlin. Kyllä siinä hetken mietti, että täällä mä olen joulupäivää viettämässä Harlinin ja Selinin kanssa, Perttu muisteli naureskellen.

Perttu Sirviö soitti Markus Selinille jouluaattona – ”Mietin, että oliko se saatanan tyhmää vai nerokasta!”

Mainos
Mainos päättyy

Pertun ja Rennyn (oik. Lauri Harjola) tiet ovat yhtyneet vuosien varrella useasti, toisinaan vapaa-ajan ja toisinaan työn merkeissä. 

- Olen vieraillut muun muassa Rennyn 50-vuotispäivillä ja juhlinut tämän kanssa Los Angelesissa, kun me molemmat satuimme lomailemaan tahoillamme siellä. Lisäksi olen käynyt Rennyn luona Kiinassa Perttu: Tehtävä Kiinassa -ohjelman tiimoilta, Perttu listasi.

Perttu Sirviö
Pertulla riittää pilkettä silmäkulmassa.

Perttu oli pukeutunut seurueensa muiden miesten tavoin klassisen tyylikkäästi ja silinterihattu kruunasi asun.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan