Perintöprinsessa Adriana Gerxhalijan sukulaisilla karuja kertomuksia Kosovon sodasta: Setä välttyi teloitukselta kuin ihmeen kaupalla!

Adriana Gerxhalijan suvulla on kokemusta sodasta.
Mainos
Mainos päättyy

Viime viikolla ilmestynyt Seiska kertoi Miss Suomen perintöprinsessa Adriana Gerxhalijan elämäntaparemontista.

Perintöprinsessa Adriana Gerxhalijaa pilkattiin rajusti ylipainonsa takia: Minua haukuttiin läskiksi!

Perintöprinsessa Adriana Gerxhalija laihdutti puolessa vuodessa 22 kiloa – näin hän sen teki! Kuvat huimasta muodonmuutoksesta!

Adriana Kosovossa.

Turun Raunistulassa perheensä kanssa asuva Adriana on ensimmäisen polven suomalainen. Hänen vanhempansa ovat Kosovon albaaneja, mutta hän on syntynyt ja kasvanut Suomessa kahden sisaruksensa tavoin. Adrianan vanhemmat hakivat turvapaikkaa Suomesta ennen Kosovon sodan syttymistä.

Mainos
Mainos päättyy

– Olimme sisarusteni kanssa sen verran pieniä, ettei meille kerrottu, että sota oli syttynyt. Kyllä neljävuotias lapsi silti aistii, ettei kaikki ole hyvin, sillä kotona oli kireä ja huolestunut tunnelma. Me olimme turvassa Suomessa, mutta sukulaisemme eivät olleet.

Pian sodan jälkeen Adriana matkusti perheensä kanssa sukulaisten luokse. Hän näki poltettuja taloja ja tapasi koko omaisuutensa menettäneitä ihmisiä.

Miss Suomi -perintöprinsessa Adriana Gerxhalija poseeraa mykistävän upeana maailman kauneimpien rinnalla - kuva!

– Kävimme katsomassa äidin lapsuudenkotia, joka oli raunioina.

Adrianan sukulaiset selvisivät sodasta hengissä, mutta useat heistä joutuivat läheltä piti -tilanteisiin.

– Sedän perhe matkusti linja-autossa, johon sotilaat hyökkäsivät.

Suurin osa miehistä vietiin teloitettavaksi, mutta setäni selvisi, koska hänen vaimonsa osasi serbiaa.

Mainos
Mainos päättyy

Miss Suomi -finalistit viettelevät seksikkäinä sihteereinä KGB-tunnelmissa - sensuellit kuvat!

Edellisen kerran Adriana kävi vanhempiensa kotimaassa viime kesänä. Hän ei ole juurikaan matkustellut muissa maissa, sillä kaikki lomat on vietetty Kosovossa sukulaisten luona.

– Suurin osa sukulaisista asuu samassa pihayhteisössä. Isäni peri isoisän kuoltua vanhempiensa asunnon, jossa iäkäs mummoni asuu edelleen.

– Voisin muuttaa asumaan Kosovoon hetkeksi, mutta haluan kasvattaa lapseni ehdottomasti Suomessa.

Adrianan äidinkieli on albania, jota hän puhuu yhtä hyvin kuin suomea.

– Vanhempani ovat kannustaneet puhumaan kotona albaniaa, sillä saamme puhua suomea kaikkialla muualla.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan