fbq
Adelaide Botty van den Bruele

Perintöprinsessa Adelaide Botty van den Bruele avautuu kiusaamisesta: ”En haluaisi kenenkään joutuvan kohtaamaan samoja asioita”

Miss Suomi -kilpailuissa toiseksi perintöprinsessaksi valittu Adelaide ”Adele” Botty van den Bruele, 26, poseeraa Seiskalle eteerisesti asuntonsa ikkunalaudalla. Tasoille on sijoiteltu upeita luksuslaukkuja, sillä Adelella on yritys, joka myy niitä käytettynä.

Tyylikkään ulkokuoren alla on ihminen, jolla on melkoinen elämäntarina kerrottavanaan.

Kymmeniä donitseja ja omituinen lenkkiasu - näistä syistä missikolmikko spekuloi päätyvänsä Seiskan legendaariselle Kääk-palstalle

Adele syntyi Pohjois-Savossa Sonkajärvellä, mutta perhe muutti pian Floridaan.

– Se oli kultaista aikaa. Äiti oli töissä ja isä kotona. Aloin soittaa viulua jo neljävuotiaana ja tanssin balettia.

Kun Adele oli neljännellä luokalla, perhe palasi aiemmin suunnittelemastaan poiketen takaisin Suomeen ja kotikonnuille Herralan kartanoon Sonkajärvelle. He kunnostivat ”Club Herralan” uuteen uskoon, ja Adele sisaruksineen kävi koulua.

– Olisimme silti halunneet jäädä veljeni kanssa Jenkkeihin. Kaikki ystävämme olivat siellä. Tilanne oli pakko hyväksyä, mutta olihan se kulttuurishokki.

– Yritykseni The Next Bag myy käytettyjä merkkilaukkuja, Adele kertoo ja esittelee luksusta pursuavaa valikoimaansa.
– Yritykseni The Next Bag myy käytettyjä merkkilaukkuja, Adele kertoo ja esittelee luksusta pursuavaa valikoimaansa.

Tuore missikolmikko paljastaa, miten juhlailta eteni finaalilähetyksen jälkeen - "Tilasin kebabia!"

Adelen oli vaikeaa sopeutua, sillä hän ei puhunut suomea juuri lainkaan. Häntä myös kiusattiin belgialaiseen ruhtinassukuun kuuluvalta paroni-isältä peräisin olevan nimensä vuoksi.

Adele kohtaa aatelisuuteensa liittyviä ennakkoluuloja. – Heti tuomitaan ja luullaan, että kaikki tulee nenän eteen tarjottimella. Olen kuitenkin aina tehnyt kovasti töitä.
Adele kohtaa aatelisuuteensa liittyviä ennakkoluuloja. – Heti tuomitaan ja luullaan, että kaikki tulee nenän eteen tarjottimella. Olen kuitenkin aina tehnyt kovasti töitä.

– Suomea kuitenkin opin nopeasti, ja jo kuudennella puhuin tosi sujuvasti. Sonkajärvellä meitä silti haukuttiin maahanmuuttajiksi, ja monikulttuurista taustaamme arvosteltiin. Minua pidettiin koko ajan ulkopuolisena. Yläkoulussa minulla ei ollut kavereita ja koin yksinäisyyttä. Sukunimestäni väännettiin haukkumanimiä.

Miss Suomi -finalisti Adelaide asui Donald Trumpin naapurissa - aatelissuvun kasvatti paljastaa, miksi osallistuu missikilpailuun

Kiusaamiseen ei yläkoulussa puututtu, mikä jätti Adeleen jälkensä. Hänestä tuli ujo, ja itseluottamus kärsi. Kului vuosia, ennen kuin Adele tuli sinuiksi itsensä kanssa.

– Toivon, että koulukiusaamiseen nykyisin puututtaisiin aktiivisemmin. En haluaisi kenenkään joutuvan kohtaamaan samoja asioita.

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.