Peppu esiin Trumpille!

Robbie Williams taitaa jo tervehdyksen.
Mainos
Mainos päättyy

Ihmiset ovat kampanjoineet sen puolesta, että Donald Trumpin suunniteltu vierailu Britanniaan estettäisiin. Hallitus ei ole kansaa kuunnellut, vaan he ovat ilmoittaneet, että Yhydsvaltain presidentti saapuu maahan myöhemmin tänä vuonna. Niinpä kansalaiset ovat käynnistäneet uuden kampanjan, jonka avulla ilmaista mieltään.

Suuri joukko ihmisiä on ilmaissut aikovansa toivottaa epäsuosiitun presidentin maahan pyllistämällä. Sosiaalisessa mediassa on alkanut levitä #ShowYourRumpToTrump, jolla kehotetaan toivottamaan Trump tervetulleeksi sopivalla tavalla.

– Huolimatta hänen taannoisista, pormestaria koskevista twiiteistään, lontoolaiset harjoittelevat yhä tervehdystään Trumpin vierailua varten, kampanjan mainoksessa ilmoitetaan.

Teksti viittaa Trumpin twiitteihin, jossa hän tylytti Lontoon pormestaria, Sadiq Khania, siitä, että tämä oli sanonut, ettei kansalaisten tulisi säikähtää kaduilla partioivien poliisien määrää. Trump väänsi asian niin, että Khanin olisi ilmoittanut kansalaisille, ettei terrori-iskuja pitänyt säikähtää.

Mainos
Mainos päättyy

Liekö syynä kampanja vai jokin muu, mutta sittemmin Trump on ilmoittanut, että hän siirtää vierailuaan.

Lähde: Metro

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan