Pave Maijasen tuhkat laskettiin keskelle Helsingin sydäntä – samalla hautausmaalla lepää monta artistitoveria

Pave Maijanen
Mainos
Mainos päättyy

Monilahjakas muusikko Pave Maijanen menehtyi 16. tammikuuta sairastettuaan nopeasti etenevää ALS- eli mononeuronisairautta. Hän oli kuollessaan 70-vuotias. Pave kertoi sairaudestaan ensimmäisenä Ilta-Sanomille syyskuun alussa 2020, jolloin tiesi aikansa käyvän vähiin.

Tammikuussa vaikeaan  sairauteen menehtyneen  muusikon tuhkauurna on  laskettu Helsingin Hietaniemen  hautausmaalle.
Tammikuussa vaikeaan; sairauteen menehtyneen  muusikon tuhkauurna on  laskettu Helsingin Hietaniemen  hautausmaalle.

Tässä on Pave Maijasen viimeinen leposija – hauta odottaa vielä kiveä

Syntymäpäiviensä jälkeen Pave näyttäytyi enää vain kerran julkisuudessa, valokuvanäyttelynsä avajaisissa lokakuussa Helsingissä. Näyttely on tällä hetkellä Mikkelin valokuvakeskuksessa toukokuuhun saakka.

Muusikko oli saanut tietää vakavasta taudistaan paria vuotta aikaisemmin. Melko pian hän joutui luopumaan muun muassa rakkaasta urheiluharrastuksestaan jääkiekosta, koska lihasvoimat hupenivat.

Mainos
Mainos päättyy
Rokkikaverukset Pave ja Kirka yhdessä  loistonsa päivinä.
Rokkikaverukset Pave ja Kirka yhdessä; loistonsa päivinä.

– Aika huteraa alkaa meno olla, Pave kuvaili vointiaan Ilta-Sanomissa 2020.

Hietaniemen uurnalehdossa  sijaitsevan Paven haudan  lähistölle on haudattu muun  muassa muusikkokaveri Cisse Häkkinen ja Juha ”Junnu”  Vainio.
Hietaniemen uurnalehdossa; sijaitsevan Paven haudan  lähistölle on haudattu muun  muassa muusikkokaveri Cisse Häkkinen ja Juha ”Junnu”  Vainio.

Sairauden uuvuttama Pave Maijanen elää muistoissa – näin lämpimästi supertähdet muistelivat muusikkolegendaa

Paven luotsaamassa Royals-yhtyessä  soitti Hurriganesista lähtenyt  Albert Järvinen  (vas.), jonka hauta  löytyy Helsingin  Honkanummelta.  Keskellä on rumpali Ippe Kätkä.
Paven luotsaamassa Royals-yhtyessä; soitti Hurriganesista lähtenyt  Albert Järvinen  (vas.), jonka hauta  löytyy Helsingin  Honkanummelta.  Keskellä on rumpali Ippe Kätkä.

Paven hautajaiset pidettiin koronan takia pienessä perhepiirissä helmikuun alussa, ja tuhkauurna on nyt laskettu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle.

Paven Mestarit-kollegan,  57-vuotiaana  kuolleen  Kirkan leposija  löytyy muutaman sadan  metrin päästä  Helsingin  ortodoksisen  hautausmaan  puolelta.
Paven Mestarit-kollegan,; 57-vuotiaana  kuolleen  Kirkan leposija  löytyy muutaman sadan  metrin päästä  Helsingin  ortodoksisen  hautausmaan  puolelta.
Mainos
Mainos päättyy

Vaikka Pave oli syntyisin Lappeenrannasta, hän tunsi Helsingin henkiseksi kodikseen. Hänen kakkoskotinsa oli Pohjois-Karjalassa Kesälahdella sijaitseva vanha kansakoulu, jonka perhe oli ostanut jo 1980-luvulla. Siellä muusikko vietti Liisa-vaimonsa kanssa viisikin kuukautta kerrallaan.

Pave Maijasen kohtalosta järkyttynyt Mikko Alatalo muistelee yhteistyötä: Soitti bassoa kuin Paul McCartney!

Tuhkat laskettiin kuitenkin rakkaan maalaismaiseman sijasta keskelle Helsingin sydäntä. Hietaniemen hautausmaalla lepäävät monet nimekkäät valtiomiehet, näyttelijät ja muusikkokollegat, kuten Hurriganesin Cisse Häkkinen, Juha ”Junnu” Vainio ja Mestarit-kiertueilla mukana ollut Kirka, jonka viimeinen leposija on viereisellä Helsingin ortodoksisella hautausmaalla.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan