fbq
Pave Maijanen pyysi Maija Vilkkumaalta anteeksi 'tökeryyttä' - tässä syy!
Pave Maijanen pyysi Maija Vilkkumaalta anteeksi "tökeryyttä" - tässä syy!

Pave Maijanen pyysi Maija Vilkkumaalta anteeksi "tökeryyttä" - tässä syy!

Vain elämää –ohjelmassa paljastuu Maija Vilkkumaan ja Pave Maijasen yllättävä yhteys.

Maijan debyyttialbumi Pitkä ihana leikki ilmestyi vuonna 1999. Maija paljastaa tulevassa jaksossa, että hän himoitsi ensimmäisen levyn tuottajaksi Pave Maijasta.

- Dingo on merkittävin bändi minulle koskaan. Olen kuunnellut mielipuolisesti Dingon kahta ensimmäistä levyä, jotka Pave Maijanen tuotti nerokkaasti, Maija kertoo.

Maija ei kuitenkaan saanut Pavea tuottamaan ensimmäistä levyään.

- En ollut millään tavallaan kiireinen, mutta olin jotenkin niin down tai matalalla, että käsitin, etten pysty tekemään tuota juttua, Pave kertoo jaksossa.

Tapahtuma on jäänyt Paven mieleen, ja hän pahoitteli asiaa Maijalle.

- Tämän seurakunnan läsnäollessa pyydän anteeksi tökeryyttä, joka silloin vallitsi siinä jutussa, Pave myöntää.

Maija ymmärsi nuorena artistina tilanteen.

- En kokenut sitä ollenkaan tökerönä. Olin tulokas ja ymmärsin, että Pave ei pysty tekemään tätä, Maija myöntää.

Vain elämää Nelosella perjantaisin.