Paavo Nurmen patsas joutui yöllä hilpeän ilkivallan kohteeksi - kuva! Turun kaupunki harkitsee rikosilmoitusta!

Turun aamuliikenteessä autoilijat saattoivat tänään keskiviikkona (29.11.) hieraista silmiään, kun Aurajoen kupeessa komeilevan mestarijuoksija Paavo Nurmen patsaan päällä komeili työmaakartio.
- Kyllähän näky oli aika huvittava. Hauska päähänpisto joltain, ohikulkija naurahtaa.

Varsinainen juoksijapatsas on korkeudeltaan reilut kaksi metriä. Jalustan kanssa korkeus kohoaa kolmeen ja puoleen metriin, joten kartion saaminen patsaan päähän on vaatinut pientä jumppaamista.
- Eiköhän asialla ole olleet jotkin juhlameiningillä liikenteessä olleet, turkulaismies arvelee.
Turun kaupungin taidekokoelmista vastaava Riitta Kormano kuuli tempauksesta Seiskalta.
- Mikäli jotain tällaista on tapahtunut, kartio käydään välittömästi toimestamme poistamassa. Mikäli patsaalle on aiheutunut vahinkoa, voidaan tehdä myös rikosilmoitus. Patsas on taideteos, eikä siihen kuulu mitään turhakkeita, Kormano muistuttaa.
Patsas ei ole ensimmäistä kertaa pilan kohteena. Kun TPS:n voitti jääkiekossa Suomen mestaruuden keväällä 2010, turkulaiset kiekkofanit kietaisivat patsaan kaulan ympärille TPS:n fanihuivin.
- Paavo Nurmen patsas on suosittu, sillä se sijaitsee ravintolareittien varrella, myöntää Kormanto.
Legendaarisen Paavo Nurmen patsas on ollut osa Turun jokimaisemaa 1950-luvulta lähtien. Vastaavanlainen patsas kirmaa myös muun muassa Helsingin olympiastadionin edustalla.