Päästääkö povipommi sinusta synnit pihalle? Erika Helin palasi Suomeen hekumallisena nunnana: ”En voisi olla enempää innoissani”

Erika Helin nunna. Kuva Juho Lipponen
Mainos
Mainos päättyy

Maltalle muuttanut suomalainen povipommi Erika Helin on palannut kotimaahansa. Syksyllä Suomen tomut karistanut malli viettää kevään Suomessa, sillä hän on mukana uudessa elokuvaprojektissa. Hän näyttelee The Creeps -leffassa, jonka kuvaukset aloitettiin tällä viikolla Jyväskylässä. 

- Vihdoin voin paljastaa, miksi tulin takaisin Suomeen kevääksi. The Creeps -elokuva. Tämä on ensimmäinen elokuvaroolini, enkä voisi olla enempää innoissani, Erika hehkuttaa englanniksi Instagramissa.

Bätäng! Paljaan povipommin varustus häikäisee luonnonvalossa – Erika Helin päästi varustuksensa vapaaksi vaatteiden kahleista! 

Ensimmäinen elokuvarooli on myös jännittänyt Erikaa kovasti, mitä hän pitää täysin turhana nyt, kun kuvaukset ovat alkaneet. Hän silti paljasti huvittavan tarian siitä, miten reagoi, kun hän sai tietää saaneensa roolin leffasta. 

- Kun sain tietää saaneeni roolin elokuvasta, huusin ja kiljuin Maltan kaduilla. Ympärillä olevan ihmiset katsoivat, mikä minulle tuli. Hienoa päästä tekemään töitä kovanluokan ammattilaisten kanssa, Erika Helin kertoo elokuvan tiedotteessa.

Mainos
Mainos päättyy

Povipommi julkaisi leffan kuvauksista Instagram-tilillään muutamia kuvia, joissa hän on pukeutunut nunnan vermeisiin. Samankaltaisessa koltussa Erikan kanssa poseeraa yksi vuoden 2019 Miss Suomi -finalisteista Katariina Juselius. Molemmat mallit näyttävät vaatteissa syntisen kauniilta, eikä heiltä hupia ole puuttunut kuvausten aikana otoksista päätellen. 

Missikisoista tuttujen neitojen lisäksi The Creeps -elokuvassa on tunnettuja suomalaisia julkisuuden henkilöitä, kuten Arman Alizad, Ismo Leikola ja Iiro Panula. Leffan päätähtinä on kuitenkin yhdysvalloista kotoisin olevat näyttelijät Chris Cavalier ja Christopher Lambert, joista jälkimmäisen kohtaukset kuvataan vasta huhtikuun puolella Vuokatissa.

Tiesitkö? Ju-jutsu-mestari Auvo Niiniketo pelasti Arman Alizadin tv-uran! 

arman alizad
Arman esittää leffassa poliisia. Kuva;Juho Lipponen.

Elokuvan tarinassa kaksi amerikkalaista nuorukaista valmistautuvat juhlimaan Vuokatin laskettelukeskuksessa järjestettävässä Monsterfest-tapahtumassa, mutta juhlat saavat yllättävän käänteen, kun pienet ja tappavat Creepsit valtaavat paikan. Ei ole siis ihme, että leffa on saanut inspiraationsa 1980-90-luvun klassikkoelokuvista, kuten Gremlins, Critters, Highlander ja American Pie

Pääroolia näyttelevä Chris voi näyttää tutulta, sillä hän on vuoden 2018 Life of the Party -komediaelokuvassa ja Hidden Figures: varjoon jääneet -kauhuleffassa. 

Mainos
Mainos päättyy

JUURI NYT: Kansainvälistä menestyssarjaa kuvataan Suomessa - kuvasryhmä parhaillaan Kalliossa! 

creeps
Elokuvan päähenkilöt Zach (vasemmalla oleva Chris) ja Joe (oikealla oleva;Kheba Touray) hämmentyinenä. Kuva Juho Lipponen.  

Suomesta näyttelijä on todella innoissaan, koska on maassa ensimmäistä kertaa. 

- Tämä on minulla upea ja uskomaton kokemus, sillä olen ensimmäistä kertaa vierailulla Yhdysvaltojen ulkopuolella. Ensimmäinen aamuni Suomessa oli satumainen. Heräsin Vuokatista, missä näin auringon nousevan lumikinosten takaa. Se oli jotain, mitä olen nähnyt aiemmin vain elokuvissa. Se oli todella kaunista. Chris kehuu. 


 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Päästääkö povipommi sinusta synnit pihalle? Erika Helin palasi Suomeen hekumallisena nunnana: ”En voisi olla enempää innoissani”