Pääroolia Nyrkissä tekevä Emmi Parviainen: "Sarjan asut ovat minulle upeaa luksusta – korkkareita myöten!"

Pääroolin Elisa Viihteen Nyrkki-jännärisarjassa tekevä Emmi Parviainen, 35, nauttii 1950-luvulle sijoittuvan agenttiroolin näyttelemisestä myös puvuston vuoksi.
– Muutenkin vaatteet luovat tunnelmaa, mutta epookissa etenkin taiteen tehty puvustus tukee omaa työtä hirveästi. Nyrkissä se pinta on vaatteiden kautta tehty ihan mielettömän hienosti ja kautta koko linjan, Emmi kehuu sarjan ajanmukaisuutta estoitta.
Hän kuitenkin muistuttaa, että vaatteiden vaikutus ei mitenkään rajoitu vain pinnaksi.
– Se vaikuttaa hirveästi myös sisältöön. Jotkin korkokengätkin vaikuttavat heti siihen, miten kävelee. Minulle sellaisetkin jutut ovat sisällöllisiä. Kun epookki on tehty näin taitavasti, pääsee sujahtamaan rooliin ja aikakauteen ja saa jo metrien etumatkan sen tekemiseen.
Näyttelijä Emmi Parviainen jäi heti koukkuun – opetteli uuden taidon roolia varten!
Roolityön lisäksi hyvin tehdyllä puvustuksella on kestävästä elämäntavasta kiinnostuneelle näyttelijälle vielä yksi luksuspuoli.
– Kaikki puvut upeaa, kestävää käsityötä. Se jos mikä on luksusta. Nautin Nyrkin puvustuksesta suuresti!
Nyrkki on katsottavissa Elisa Viihde Viaplay-suoratoistopalvelussa 6.9. alkaen. Sarjasta julkaistaan kaksi jaksoa joka maanantai, kokonaisuudessaan sarja on katsottavissa 27.9. alkaen.