Perjantaina 20. marraskuuta laulaja Sanni, 27, veti kaksi loppuunmyytyä keikkaa Jyväskylän kuuluisassa Lutakossa. Itsekin Jyväskylästä lähtöisin oleva vuoden 2016 Miss Suomi Shirly Karvinen, 27, vietti samaan aikaan viikonloppua vanhempiensa luona, ja päätti lähteä lauantaina hieman viihteelle.
Seiskan lukija bongasi naiset juhlatuulella suositusta yökerhosta, Revolutionista.

– Julkkisnaiset kumosivat viiniä ja naureskelivat keskenään. Heillä oli tosi hauskaa ja heidän välillään tuntui olevan muutakin kuin tyttöjen välistä ystävyyttä. Yhtäkkiä Shirly nojautui Sannia kohden ja suuteli tätä, Seiskalle raportoidaan.
Hempeän lauantai-illan jälkeisenä maanantaina Shirly kertoi radio-ohjelmassaan olleensa viikonloppuna Jyväskylässä ja viettäneensä siellä aikaa hänelle ”tärkeiden ihmisten kanssa”.
Lisäksi hän jakoi ravintolaillan jälkeisenä sunnuntaina Instagamissa kuvan, jossa istuu hotellihuoneessa samat vaatteet yllään kuin Seiskan haltuunsa saamassa videossa.
– Elämä on tosi jees, hän on kirjoittanut kuvan alle.
Myös Sanni julkaisi Instagramissa kuvan, jossa kertoo Jyväskylän kohdelleen häntä ”ihanasti”.

Seiska yritti useita kertoja tavoitella Shirlyä kommentoimaan kaksikon riemukasta iltaa, mutta ei saanut tätä kiinni.