Onlyfans-tähti kolarissa: "Luulin, että kuolen!"

Jasmin Juliet järkyttyi ratissa.
Onlyfans-tähti Jasmin Juliet pelästyi keskiviikkona (4.10.) pahanpäiväisesti jouduttuaan autollaan ikävään kolariin.
- Olin nousemassa autollani liittymästä ylös, kun minua ohittava armeijan miehistönkuljetusauto alkoi yllättäen vaihtaa kaistaa sulkuviivan yli samalla kiilaten minua moottoritien oikeaa laitaa vasten.
- Luulin, että kuolen, Jasmin kertoo.

Ohi hetkessä
Onnettomuus sattui Multisillan liittymässä poistuttaessa Pirkkalan moottoritieltä.
- Minulla on ollut ajokortti seitsemisen vuotta, eikä minulle ikinä ole tapahtunut mitään vastaavaa. Kyllä siinä jo elämän kulku vilahteli silmissä, kun yritin saada autoani ja itseäni pois tilanteesta. Rekan kylki veti minua mukanaan laitaa vasten. Onneksi ehdin reagoida tilanteeseen nähden järkevästi ja jarruttaa, Jasmin kuvailee tilannetta.
Myös autoa ajanut henkilö havaitsi tilanteen ja pysähtyi.

"Pelti on peltiä"
Jasminin auto kärsi kolarissa pahoja pintavaurioita.
- Kun poliisi oli puhuttanut minut, he kuvasivat autoni vahingot, jonka jälkeen pääsin jatkamaan matkaani kolaripaikalta. Sain poliisiin antamalla luvalla jatkaa matkaani autolla, vaikka sen molemmat kyljet ovat täysin rutussa.
Seuraavaksi Jasmin on yhteydessä vakuutusyhtiöön. Hän epäilee, että auton korjauskustannukset tulevat olemaan noin 10 000 euroa.
- Pelti on peltiä. Onneksi tässä ollaan hengissä, se on pääasia, Jasmin puhelee selvästi vielä shokissa kaikesta.