Ökybilettäjien suosikkikohde vei Susanna Penttilältä jalat alta – ”Vain miehet ovat upeita maisemia kauniimpia”
Mykonos nousi kaunottaren uudeksi suosikiksi Välimerellä ohi Ibizan bilesaaren.
Kirkkaan sininen vesi, oma pikkuruinen venetsialaistyylinen kaupunginosa sekä tunnelmallisia tuulimyllyjä. Mykonoksen saari ja sen samanniminen pääkaupunki, tuttavallisemmin Chora on kuitenkin tunnettu jostain ihan muusta.
Legendaarinen lomasaari on supersuosittu luksusjuhlijoiden ja somevaikuttajien parissa, ja on ehkä Kreikan kallein lomasaari.
Paikalliset ovat jo hermostuneet turistimäärään, mutta se ei ainakaan toistaiseksi näytä menoa haittaavan. Koronavuosien jälkeen Mykonos pursuaa jälleen matkailijoita, jotka kaipaavat luksuselämyksiä ja bailausta kauniiden ja rohkeiden parissa.
Onlyfans-tähti Susanna Penttilä oli julkkis jo 1990-luvulla – näin hän on muuttunut
Taivas maan päällä
Yksi suositun saaren faneista on yrittäjä Susanna Penttilä, 51, joka vieraili taannoin saarella ensi kertaa.
– Olin ensimmäistä kertaa tyttöjen bilereissulla sinkkuna pitkään aikaan, joten olihan se sellainen taivas maan päällä, Susanna hehkuttaa viitaten vaikkapa Italiasta tulleisiin nuoriin miespuolisiin lomanviettäjiin.
Erilaisten klubien määrä oli Susannan mukaan positiivinen seikka, mutta myös hän huomasi paikkojen hurjat hinnat.
– Klubeista esimerkiksi Scorpio oli todella suosittu, mutta sinne pitää olla pääsylippu hankittuna erikseen. Tällaisen suositun, hienon paikan aurinkotuolitkin saattavat maksaa satoja euroja, Suski varoittaa.
Ökylaukku pelasti Susanna Penttilän täydelliseltä vilautukselta – kuva
Mykonoksen hinnoilla saa Susannan mukaan myös laatua, eikä matkaaja välttämättä tarvitse rahaa hirveitä summia. Etenkin paikallinen ruoka oli Susannan mieleen.
– Esimerkiksi kalaruuat olivat ihanan tuoreita ja paikallisia, niistä maksaakin mielellään vähän enemmän, Suski miettii.
Pääkaupungin vanhakaupunki saa Susannalta pisteitä.
– Siellä oli tosi tunnelmallista ja ihania pikkuputiikkeja aina luksusmerkeistä matkamuistoihin. Sellaisia ei esimerkiksi Ibizalta löytynyt.
Kuuluisin bileranta on nimeltään Paradise Beach, jossa juhlitaan aamutunneille saakka. Lisäksi saarelta löytyy rauhallisempia pubeja ja ravintoloita. Kreikkalaista tunnelmaa voi ikuistaa omalle kameralleen valkoisten talojen ja niiden sinisten ovien keskellä.
Mikäli matkallaan haluaa kokea myös muita lähisaaria, lauttamatkan päässä on helposti saavutettavissa Santorini, Naxos, Paros ja Ios.
Susanna Penttilä laittaa asiat tärkeysjärjestykseen: Onlyfans-elämä vasta kolmantena
Autonvuokraus helpottaa
Susanna huomasi lomallaan, että autonvuokraus lentokentältä kannatti.
– Varsinkin aiemmin oli todella mahdotonta löytää taksia. Nyt saarella on jo kännykkäapplikaatioilla toimivia taksifirmoja, mutta silti monet liikkuvat mielummin mönkijöillä.
Susannaa ei pelottanut ajaa paikallisessa liikennekulttuurissa.
– Minulle auto on hyvä vaihtoehto, sillä en tarvitse alkoholia tunnelmaan pääsemiseksi. Esimerkiksi allasbileisiin oli todella kätevää piipahtaa omalla autolla, vaikka yleisesti ottaen kaikki onkin saarella lähietäisyydellä.
Tuulimyllyjä ja kylätunnelmaa
Saaren keskeltä löytyy Mykonoksen ainoa toinen oikea kylä, Ano Mera. Se sijaitsee noin seitsemän kilometriä Chorasta itään.
Kylässä kadut eivät ole läheskään yhtä ruuhkaisia kuin pääkaupungissa, ja meno on muutenkin rauhallisempaa. Siellä on myös kaksi luostaria.
Mykonoksen kaupungista löytyy myös tunnelmallinen ulkoilmaelokuvateatteri. Kuuluisia tuulimyllyjä kannattaa kiivetä katsomaan korkeammallekin. Entiset jauhojentuottajat ovat nykyisin asuntoja. Kuuluisin myllyistä on Kato Myloi, joka sijaitsee mäen päällä. Toinen tärkeä ja muistamisen arvoinen mylly on Bonin mylly, joka toimii nykyisin museona. Upeat merimaisemat tekivät vaikutuksen myös Susannaan.
– Mykonoksella vain miehet ovat upeita maisemia kauniimpia, Susanna huokaa.