Oho! Tuomas Holopainen ja Johanna Kurkela harvinaisessa yhteiskuvassa
Pari näyttäytyy yhdessä harvoin.
Legendaarisesta Nightwish-yhtyeestä tuttu Tuomas Holopainen, 46, bongattiin iloisen kesäaktiviteetin parista laulajavaimonsa Johanna Kurkelan, 38, kanssa.
Harvinainen yhteiskuva! Nightwish-tähti Tuomas Holopainen ja Johanna Kurkela näyttäytyivät yhdessä
Seiskan tarkkasilmäinen lukija huomasi rokkikukon vaimoineen sunnuntaina (30.7.) Kiteen rantakentällä pesäpallo-ottelun yleisössä. Huippumuusikot oli helppo tunnistaa jo kaukaa, vaikka pari piti aurinkolaseja visusti silmillään.
Pari asustaa Kiteellä hulppeassa omakotitalossa, ja Tuomas on kertonut pesäpallon olevan hänelle lähellä sydäntä. Seiskan vinkkaaja kertoo, ettei yleisö ei ollut kiinnittänyt sen suurempaa huomiota peliä seuranneeseen maailmantähteen.
Tuomas Holopaisen Auri-yhtye sai yllättävän viestin esikuvaltaan - some repesi: "Niin siistii!"
- Nightwish sponsoroi Kiteen Pallon pelejä, niin hänet on nähty täällä useinkin. Nyt hän oli napannut vaimonkin mukaan, Seiskan lukija kertoo.
- Hän istuu yleensä aika syrjässä, mutta nyt he olivat ihan pääpaikoilla. Näyttivät nauttivan pelistä, hän jatkaa.
Kiteeltä kotoisin oleva Nightwish palasi kotikentälle vastikään esiintyessään Kiteen rantakentällä 16. kesäkuuta. Maailmankuulu yhtye on toiminut Kiteen palloseuran tukijana jo 15 vuoden ajan.
Tuomas ja Johanna avioutuivat lokakuussa 2015. Ensimmäisiä huhuja muusikkopariskunnan suhteesta kuultiin jo vuonna 2009.