
Oho, TIS-Pepsu löysi uuden rakkaan - kuka on ex-viettelijättären mysteerimies?
Seiskan lukijat muistavat varmasti Temptation Island Suomen Levi-kaudelta tutun Peppiinan eli Pepsun.
Temppareiden ysikausi kuvattiin vuonna 2020. Sillä kaudella Anna ja Ville-Pekka "VP", Julia ja Henrikki "Henkka",
Sonya ja Mitte sekä Miranda "Mirkku" ja Mika testasivat parisuhdettaan lumisissa maisemissa.
Pepsu osallistui sarjaan sinkkuna. Hän ihastui kuvauksissa Mirkun kumppaniin Mikaan heti ohjelman alkumetreillä, jonka seurauksena myös Mirkku haki lohtua sinkku-Miikasta.
Kamerat tallensivat Mikan ja Pepsun päätyneen saman peiton alle yöksi. Kamerat ikuistivat myös kaksikon intohimoisen pussailuhetken. Mika rikkoi toiminnallaan hänen ja Mirkun asettamia rajoja.
Mirkku ja Mika erosivat lopulta viimeisellä iltanuotiolla. Mika oli jo reissun aikana päättänyt, ettei hän halua enää jatkaa suhteessa Mirkun kanssa.

Sarjan jälkeen Mika ja Mirkku viihtyivät edelleen toistensa seurassa, mutta pelkkinä kavereina. Mirkku löysi Aino-rakkaan kuvausten jälkeen, ja he seurustelevat tänäkin päivänä.
Mikan ja Pepsun suhde ei jatkunut enää Temppareiden jälkeen. Mika ei ole päivittänyt Instagram-tiliään huhtikuun jälkeen.
Nyt Seiskan selvityksessä on paljastunut, että Pepsulla on uusi rakas. Asia selviää hänen yksityiseltä Instagram-tililtään.
Pepsulla on juuri yli 3 000 seuraajaa. Hän mainitsee Instagram-esittelytekstissään rakkaansa nimen.
– Niko, tekstissä mainitaan sydänemojin kera.
Pepsun Instagram-kuvien perusteella hänen ulkonäkönsä ei ole muuttunut juuri ollenkaan sarjan jälkeen.
Personal trainerina aiemmin työskennellyt ex-viettelijätär opiskelee nykypäivänä Instagraminsa mukaan ensihoitajaksi.

Kohupaljastus! TIS-Semi alastomana kylpyhuoneessa sinkkunaisen kanssa: "Pitää pestä pippeli"