
Oho! Tältäkö Harri Olli näyttää nykyään? Hämmentävä kuva
Ex-mäkihyppääjä Harri Olli, 37, hämmentää uudistuneella ulkonäöllään. Mies päivitti tällä viikolla Instagram-tililleen itsestään harvinaislaatuisen omakuvan.
”Toivottavasti hän hakisi apua” – Lähipiiri on huolissaan Harri Ollista
Harri on viime aikoina jakanut sosiaalisessa mediassa kuvia lähinnä omakotitalostaan ja talvisesta pihastaan, mutta nyt mies poseeraa itsekin näytillä. Selfiekuvassa ex-mäkikotka on ryhtynyt parturointihommiin, mutta saanut ajeltua vain puolet kasvojen karvoituksesta.
Otoksessa Harri hymyilee kameralle huppari yllä. Päivityksen yhteyteen hän on lisännyt ainoastaan kolme hashtagia eli aihetunnistetta. Englannista suomennettuna sanat ovat ytimekkäästi maanantai, uusi ja viikko.
Päivityksen jälkeen mies ei ole julkaissut muita kuvia sosiaalisessa mediassa, joten lopullisesta tyylistä ei ole tietoa.
Poliisi pidätti Harri Ollin: Ex-mäkihyppääjä hakkasi uhrin sairaalaan!
Viime vuoden lokakuussa Harri julkaisi itsestään kuvan, jonka saatesanana luki perjantai.
Harri Olli ura mäkihyppääjänä oli lyhyt mutta hieno. Hän voitti A-maajoukkueuransa aikana kaksi maailmancupin osakilpailua, MM-hopeaa ja kaksi MM-joukkuemitalia.
Yksityiselämä sen sijaan herätti paljon kohua, ja häntä jopa nimettiin Matti Nykäsen seuraajaksi, niin hyvässä kuin pahassakin. Tammikuussa 2022 Seiska uutisoi Harri Ollin joutuneen poliisin pahnoille hurjan viikonlopun seurauksena. Harri hakkasi miehen sairaalaan ja joutui itse putkaan.
Poliisi pidätti Harri Ollin: Ex-mäkihyppääjä hakkasi uhrin sairaalaan!
Tapahtumat saivat alkunsa Lahden Metsäkankaalla sijaitsevan S-marketin parkkipaikalta. Harri oli palauttamassa ex-vaimolleen heidän lastaan.
– Pian ex-parin välille kehkeytyi karmea episodi, johon ulkopuoliset puuttuivat, silminnäkijät kertovat Seiskalle.
Suurin kohu Harrin urheilu-uralla syntyi vuonna 2009. Tuolloin hän oli juhli Oberstdorfin yöelämässä, vaikka seuraavana päivänä hänen olisi pitänyt hypätä MM-kisoissa. Harri lensi ulos Suomen maajoukkueesta. Suomeen palasi humaltunut mäkimies, joka haukkui medialle lajijohtajan alatyylisesti.
Harri teki vielä comebackin maajoukkueen riveihin. Hän ilmoitti pariin kertaan lopettaneensa, mutta lopullisesti Harri ripusti hyppyhaalarinsa naulaan vuonna 2011.
Vuosien mittaan Harri on ollut otsikoissa niin rattijuoppous- kuin pahoinpitelytuomioiden vuoksi.
Vuonna 2019 hän aloitti kone- ja rakennustekniikan opinnot Aalto-yliopistossa.
