Oho! Sofia Belorf ilmestyi yllättäen Helsinkiin - ihastui Sara Siepin tylyttämään hotelliin
Sofiaa ei ole Suomessa viime aikoina näkynyt.
Seurapiirikaunotar Sofia Belorf, 34, yllätti someseuraajansa maanantaina (26.8.) julkaistessaan kuvia helsinkiläisestä luksushotellista.
Sofia on viihtynyt jo useiden kuukausien ajan ulkomailla erilaisista luksuskohteista nauttien. Hän on viettänyt aikaa muun muassa Dubaissa ja Espanjan Marbellassa.
Sofia ei ole kertonut kenen kanssa hän upeissa kohteissaan lomailee. Myös Suomen matkan mahdollinen seuralainen on jäänyt pimentoon.
Sofian julkaisemissa Instagram-kuvissa on esityelty Helsingissä sijaitsevaa luksushotelli Mariaa, joka tuli viikonloppuna tutuksi myös Sara Siepin sometarinoista.
Sara ei ollut kertomansa mukaan tyytyväinen hotellissa saamaansa palveluun. Sofialla on selvästi eri ääni kellossaan.
- Minulla oli niin ihana viikko Helsingissä, Sofia kirjoittaa englanniksi kuvatekstissään.
Kuvassa avautuu näkymä hotellin ylellisyyttä huokuvasta aulasta. Toisessa kuvassa on hotellihuone, jonka sängyllä lepää Sofian omistama ökylaukku.
- Suuresti suosittelen tätä kaunista hotellia, Sofia jatkaa englanniksi.
Kaunotar on jakanut valokuvia myös hotellin aamupalatarjonnasta, jotka nousivat puheenaiheeksi niin ikään Sara Siepin hotelli-arvostelussa.
Pöydässä näkyy erilaisia leikkeleitä, hedelmiä ja jogurttiannoksia. Myös Sofia poseeraa kameralle peilin kautta otetussa otoksessa.
Kaikki Sofian jakamat kuvat ovat nähtävissä hänen Instagram-tarinoissaan 24 tuntia niiden julkaisusta.
Seiskan tiedossa ei ole se, onko Sofia edelleen Suomessa tai kuinka kauan hän aikoo täällä vielä viettää ennen mahdollista paluutaan etelän lämpöön.