Oho, Jesse Kaikuranta sovitti Viidakon tähtöset -sarjasta tutulle kaunottarelle joulukappaleen – kuuntele!

Jesse
Mainos
Mainos päättyy

Viidakon tähtösistä ja Big Brotherista tuttu Tia Kiuru on julkaissut yhteisen joulukappaleen Pajari-taiteilijanimellä musiikkia julkaisseen Jukka Pajarin kanssa. Kappale on Pekka Simojoen säveltämä ja sanoittama Tulkoon joulu, jonka on aiemmin levyttänyt muun muassa Suvi Teräsniska.

Kappaleen Tialle ja Pajarille on sovittanut The Voice of Finland -laulukilpailusta tuttu Jesse Kaikuranta.

- Alun perin oli tarkoitus äänittää vain Jessen osuus pianosta ja harjoitella, mutta aikataulusyistä oli pakko äänittää koko kappale kerralla. Kerran harjoiteltiin kimpassa ennen äänittämistä. Vartissa äänitimme omat osuutemme ja kuvasimme videon, Tia paljastaa Seiskalle.

Tia kertoo tutustuneensa Jukkaan aikoinaan Maria!-ohjelmasta tutun Diana Ballin kautta, joka toimi videon kuvauksissa kuvaussihteerinä ja järjestyksenvalvojana.

- Jukka ehdotti, että tulisin tekemään yhteisen kappaleen hänen kanssaan. Jesse puolestaan sovitti coverin ja soitti pianon, Tia toteaa.

Tia on myös nähty aikoinaan The Voice of Finlandissa, mutta hän ei päässyt jatkoon.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Oho, Jesse Kaikuranta sovitti Viidakon tähtöset -sarjasta tutulle kaunottarelle joulukappaleen – kuuntele!