Oho! Hans Välimäki sai yllätyksen

Oho! Hans Välimäki sai yllätyksen
Hans Välimäki myöntää, että oman ravintolan pyörittäminen ja tv-töiden tekeminen samaan aikaan on välillä kuluttavaa.

TV:stä tuttu kokki kertoi asiasta Instagramissa.

Mainos
Mainos päättyy

Julkkiskokki Hans Välimäki sai kutsun Linnan juhliin.

Hans kertoi saaneensa puolisonsa Marian kanssa presidentti Alexander Stubbilta kutsun itsenäisyyspäivän vastaanotolle Instagram-julkaisussa. 

TV:stä tutun kokin päivityksessä on kuva pariskunnasta sekä heidän saamastaan kutsusta. 

Kovat bileet

Olimme todella otettuja, kun saimme muutama viikko sitten kutsun itsenäisyyspäivän vastaanotolle Presidentinlinnaan – Suomen ehdottomasti kovimpiin bileisiin. Kuulin, että tänä vuonna kutsujen teemana on erityisesti ihmisiä yhteen tuovat ammattilaiset, Hans kirjoittaa julkaisussa.

Mainos
Mainos päättyy

Top Chef Suomi -ohjelmassakin päätuomarina ollut Hans luettelee esimerkkeinä paikat, joissa ihmiset saavat mahdollisuuden irrottautua arjesta ja nauttia ammattilaisen palveluista, esimerkki ravintolat, hotellit, baarit ja majatalot.

Hans kertoo, että Linnan juhlien toinen teema, Lappi, on hänelle erityisen rakas ja se on ollut viime vuosina hänen lempipaikkansa Suomessa.

Muiden passattavaksi

Huomenna aion nostaa maljan (ehkä toisenkin) meille kaikille alan ammattilaisille, itsenäiselle Suomelle ja teille, jotka teette tästä alasta erityisen. Ja mikä parasta – huomenna saan itse viettää illan muiden rautaisten ammattilaisten passattavana.Kiitos, että olette olemassa, Hans kirjoittaa.

Mainos
Mainos päättyy

Usea julkisuudesta tuttu henkilö on kertonut sosiaalisessa mediassa saaneensa kutsun Linnan juhliin. 

Tuore Tanssii tähtien kanssa -voittaja, Putouksestakin tuttu näyttelijä, Linnea Leino sai myös kutsun itsenäisyyspäivän vastaanotolle.

Lisäksi muun muassa juontaja Vappu Pimiä, näyttelijä Elias Salonen sekä laulaja Maija Vilkkumaa kutsuttiin Presidentinlinnaan.

Linnan juhliin on kutsuttu tänä vuonna noin 1 700 vierasta.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Oho! Hans Välimäki sai yllätyksen