Oho! Ex-pääministeri Mari Kiviniemi sovitti yli 600 euron lenkkareita luksusliikkeessä – kuva!

Mari Kiviniemi
Mainos
Mainos päättyy

Ex-pääministeri, nykyisin kaupan alan edunvalvontajärjestö Kaupan liiton toimitusjohtajana työskentelevä Mari Kiviniemi (kesk.) oli tyttärensä kanssa ostoksilla Louis Vuittonin liikkeessä Helsingissä viime lauantaina.

Seiskalle tulleen vinkin mukaan ex-pääministeri sovitti kalliita, noin 600 euron lenkkareita, mutta kauppoja ei kuitenkaan syntynyt.

Mari Kiviniemi kenkäkaupassa

Mari Kiviniemi, mitä ihmettä sulla on peffassa?!

Kiviniemi toimi keskustan kansanedustajana vuodet 1995-2014. Hän nousi pääministeriksi kesäkuussa 2010, kun keskustan silloinen puheenjohtaja ja pääministeri Matti Vanhanen jättäytyi tehtävistä.

Mainos
Mainos päättyy

Pääministerikausi päättyi kevään 2011 eduskuntavaaleihin, kun keskusta koki murskaavan vaalitappion. Pian vaalien jälkeen Kiviniemi erosi itse puolueensa puheenjohtajan paikalta. 

Mari Kiviniemen diskomekko - anna arviosi!

Kansanedustajana Kiviniemi lopetti heinäkuussa 2014, kun hänet nimitettiin talousjärjestö OECD:n apulaispääsihteeriksi. Hän toimi tehtävässä viime vuoden elokuuhun saakka.

Kaupan liiton toimitusjohtajana Kiviniemi aloitti tämän vuoden tammikuussa.

Oikaisu 15.5.2019: Korjattu tieto lenkkareiden ostamisesta, poistettu maininta tyttären merkkilaukusta. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan