Oho! Erna Husko yllätettiin yläosattomissa: ökysormus!

Somekaunottaren syntymäpäivä sai kimaltelevan käänteen.
Somevaikuttaja ja hyvinvointialan yrittäjä Erna Husko täytti elokuussa 27 vuotta.
Tuoreen somejulkaisunsa perusteella Erna on päässyt juhlistamaan merkkipäiväänsä vielä lähes kuukautta myöhemmin. Fitness-tähti julkaisi Instagram-profiilissaan kuvakimaran, josta selviää häntä muistetun varsin mieluisalla tavalla.
– Birthday vol 2.0, Erna kirjoittaa julkaisunsa yhteydessä.
Vaaleaverikkö istuu kuvissa muhkeassa sängyssä. Pelkkään lakanaan kietoutuneen Ernan olkapäät paljastuvat, eikä lakanoiden alta näytä löytyvän liiemmin vaatteita. Kädessään hän pitelee leivosrasiaa, jonka sisältö on koristeltu palavin kynttilöin.
Kuppikakkujen lisäksi Ernaa on hemmoteltu muillakin tavoin. Sängyllä lojuu myös jättimäinen, punaisista ruusuista koottu kimppu. Kukkia lienee lähemmäs sata, joten Ernan ei todennäköisesti ole tarvinnut tyytyä tavalliseen markettikimppuun.
Tonnien edestä kimallusta
Kukkien ja kuppikakkujen lisäksi Erna on saanut myös jotain kiiltävää. Päivän teemaväriä mukailevasta paketista paljastuu Cartier-merkkinen sormus. Ranskalainen Cartier on tunnettu luksuskoruistaan, joten Ernan uusi rinkula ei siis ole aivan halvimmasta päästä.
Ernan jakaman kuvan perusteella koru voisi olla Juste un Clou -mallia. Koosta ja esimerkiksi metallilaadusta riippuen sormuksen hinnat vaihtelevat noin 1 250 ja 2 600 euron välillä.
Ernan someseuraajat ovat synttärihemmottelusta haltioissaan. Intohimoa ja rakkautta viestivät lahjat ovat herättäneet somessa myös ihmettelyä: onko kyseessä todella vain syntymäpäivälahja?
– Oliko toi kihlasormus, eräs seuraaja utelee.
Erna ei ole kysymyksiin vastannut, eikä muullakaan tavoin ilmaissut, että parisuhdestatuksessa olisi tapahtunut muutosta.
Kihlahuhuja ennenkin
Erna on jo useamman kuukauden viihtynyt Virossa asuvan liikemiehen kainalossa.

Seiska uutisoi elokuussa tarkkasilmäisten ihailijoiden huomanneen miehellä olevan sormus vasemmassa nimettömässään. Musta rinkula muistuttaa ulkonäöltään Oura -älysormusta perinteisen kihlasormuksen sijaan. Ernan kädessä ei sen sijaan kihalsormuksentapaisia ole aiemmin havaittu.
Erna ei kuitenkaan tuolloin halunnut kommentoida huhuja.