fbq
Big Brother Suomi Sofia

Oho! BB-Sofia jättää Suomen

Big Brother Suomen tuoreimmalla kaudella nähty Sofia, 27, karistaa Suomen pölyt jaloistaan.

Video: BB-Valvomo: Sofia myöntää pelänneen alastonkuviensa leviämistä: Googlasin pornonimeni

Sofia ilmoittaa tuoreessa Instagram-julkaisussaan, että hänen on tullut aika palata kotiin. BB-tähti asuu Ison-Britannian Manchesterissa.

Sofia julkaisi kaksi hänestään ja kahdesta isosta matkalaukustaan. 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Kolmen kuukauden ympäri Suomen matkustamisen jälkeen tulen vihdoinkin kotiin, Sofia kirjoitti julkaisuunsa vapaasti suomennettuna.

Transsukupuolinen BB-Sofia avoimena rakkauselämästään: "En ole koskaan seurustellut"

Hän lisäsi Instagram-videotarinaansa myös kuvan Finnairin lentokoneesta.

Sofia on asunut kahdeksan vuotta Briteissä, ja suorittanut siellä vaatealan maisterintutkinnon. Tällä hetkellä hän toimii yrittäjänä seksityön ja sosiaalisen median parissa.

BB-Sofia hämmästyi poistuttuaan Big Brother -talosta – omalla OnlyFans-kanavalla odotti yllätys

Sofian aiemmista Instagram-videotarinoista selviää, että BB-tähti vietti vauhdikasta viimeistä päivää Suomessa eilen tiistaina. Sofia kävi ottamassa uuden ystävätatuoinnin, ja BB-toveri Aleksi otti nenäkorun.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Lieneeköhän yöunet jääneet vähiin, sillä Sofia ja Aleksi hassuttelivat vielä aamukahden jälkeen Sofian videotarinoissa. He vitsailivat käyneensä lavatansseissa ja kävivät ostamassa energiajuomaa vielä puolenyön aikoihin.

Mutta nyt Sofian on tullut aika palata kotiinsa Isoon-Britanniaan. Fanit ovat ahkerasti käyneet kommentoimassa terveisensä BB-tähdelle.

– Turvallista kotimatka,ja ainahan pääsee takaisin, eräs seuraaja kirjoitti.

– Turvallista matkaa ihana Sofia, toinen toivotti.

BB-Karvan kuvasi Janni Hussista törkyvideon - näin Janni reagoi: "En missään nimessä hyväksy..."

BB-fanien iloksi Sofia tulee esiintymään myös Good Luck Guys -tv-sarjassa pian. Sarja jullkaistaan Amazon Prime -suoratoistopalvelussa.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy