fbq
Johnny

Oho! BB-Johnny Kuoppalasta tulee isä - tältä hän näyttää nykyisin!

Muun muassa Big Brother Suomi ja Paratiisihotelli -ohjelmista tuttu Johnny Kuoppala paljasti todellisen ilouutisen Seiskan kesäjuhlissa - hänestä tulee isä!

Johnny kertoo Seiskalle tavanneensa tyttöystävänsä deittisovelluksen kautta, ja hän paljastaa tyttöystävänsä olevan entinen bikini fitness -kilpailija.

- Tavattiin Tinderissä noin pari vuotta sitten, ja ollaan seurusteltu aikalailla vuoden verran.

Pienokaisen laskettu aika on marraskuussa. Johnnyn mukaan koronapandemia on antanut hänelle runsaasti aikaa valmistautua isyyteen. 

- Tässä on koronan aikana ollut aika paljon vapaa-aikaa. Teen dj:n ja showpainijan töitä, ja sen lisäksi olen valmistunut hierojaksi kaksi vuotta sitten. 

- Seiskan juhlien dj-keikka oli minulle ensimmäinen keikka yli neljään kuukauteen, Johnny toteaa.

Johnny
Johnny nähtiin Seiskan kesäjuhlissa 1.8.

Johnny nähtiin Big Brother -talossa vuonna 2008. Kyseessä oli ohjelman neljäs tuotantokausi, ja kauden voitti Anniina Mustajärvi ja toiseksi sijoittui Tero Savikuja. Tuolloin Johnny tunnettiin Risto Kuoppalana, mutta sittemmin hän on vaihtanut nimensä Johnnyksi. Lisäksi hän käyttää taiteilijanimeä Johnny McMetal. 

Johnny
Johnny asteli sisään BB-taloon vuonna 2008.
Johnny
Johnny häädettiin 13. päivänä talosta toisen asukkaan kanssa. 
Johnny
Hän osallistui myös Paratiisihotelli-realitysarjaan vuonna 2015.

Johnny kertoi Seiskalle naisihanteistaan vuonna 2011.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy