Oho! Aku Hirviniemi ja Sonja Kailassaari julkaisivat häkellyttävän yhteiskuvan - Hannele Laurikin haltioissaan

Aku ja Sonja saivat perheenlisäystä heinäkuussa. Raskauskuvia on kuitenkin vielä varastossa.
Näyttelijä Aku Hirviniemi ja juontaja Sonja Kailassaari saivat perheenlisäystä reilu kuukausi sitten.
Katso tuoreimmat Seiskan viihdeuutiset:
Pariskunta ilmoitti ensimmäisen yhteisen lapsensa syntymästä sunnuntaina 23. heinäkuuta. Tuoreet vanhemmat ovat jonkin verran päivitelleet someihinsa hetkiä uudenlaisesta arjestaan.
Aku Hirviniemen ja Sonja Kailassaaren vauva sai erityisen menopelin!
Vaikka raskaus onkin ohi, muistelee kaksikko mennyttä aikaa yhä lämmöllä. Sonja julkaisi tänään (1.9.) Instagram-sivullaan upean kuvan, jossa pariskunta poseeraa vieretysten. Molemmat ovat suunnanneet katseensa kohti kaukaisuutta, ja Aku pitelee sylissään perheen karkeakarvaista Elsa-mäyräkoiraa.
Valokuva on otettu perinteisellä wet plate -tekniikalla. Sonja kertoo, että kuva on otettu alkukesästä.
Juuri synnyttänyttä Sonja Kailassaarta piinaa kiusallinen vaiva
Julkaisun yhteydessä on myös video, jossa valmis valokuva paljastuu pariskunnalle.
Ensinäkemisellään Sonja repeää hallitsemattomaan nauruun.
- Mitä sinä näet? hän onnistuu sopertamaan naurun keskeltä.
- Tulevaisuuden, videon kuvannut Aku toteaa.
Pariskunnan seuraajat ovat haltioissaan tyylikkäästä ja uniikista kuvasta.
- Aivan ihana kuva. Ootte niin ihania, kommenttikentässä ihastellaan.
- Teillä katseet tulevaisuuteen, Hannele Lauri kuvailee.
- Upee, Lola Odusoga puolestaan hehkuttaa.
- Näyttää uudisraivaajapariskunnalta, seuraaja vitsailee.
- Se on totta!!! Sonja toteaa vastauksessaan.
Aku Hirviniemen ja Sonja-rakkaan lapsi syntyi: "Meidän oma pikku kesäkääryle!"
Aku ja Sonja ovat seurustelleet viitisen vuotta. Akulla on edellisestä suhteestaan Niina Lahtisen kanssa kaksi teini-ikäistä lasta.