Ohjaaja Mika Kaurismäki Mielensäpahoittajan kuvauksista: Yritän parhaillaan toipua siitä!

Pitkään Brasiliassa asunut elokuvaohjaaja Mika Kaurismäki, 66, asustaa perheineen Helsingissä.
Hän havahtuu Seiskan haastattelussa siihen, ettei ole pitkään aikaan käynyt synnyinpaikkakunnallaan Orimattilassa.
– Pitäisi kyllä käydä. Siellä näin kuitenkin ensimmäisen elokuvani. Joku Tarzan se varmasti oli.

Ohjaaja Mika Kaurismäki väleistään Aki-veljeen: Näemme vain baareissa!
Paluu Brasiliaan ei ole poissuljettu vaihtoehto.
– Meillä on edelleen asunto Brasiliassa ja varmasti pysyykin. Suuntaamme sinne taas talvella, varmaankin jouluksi, mutta juuri nyt asumme Suomessa. Lapset saavat käydä täällä koulunsa.
Kuvaukset vievät Mikaa ympäri maailmaa. Juuri ensi-iltansa saanut Yö armahtaa kuvattiin Helsingissä, tulevaa Mielensäpahoittajaa puolestaan kuvattiin Saksassa.
– Mielensäpahoittajassa olen vain ohjaajana, se ei ole omaa tuotantoani. Saimme Saksassa juuri kuvaukset purkkiin, ja yritän parhaillaan toipua siitä. Se oli kyllä hyvä reissu.